Suomessa leviää kuin muoti ajatus Ylen rahoituksen turvaamisesta muuten kuin tv-maksulla. Ministeri Suvi Lindénkin liittyi nykyjärjestelmän kriitikoihin. Budjettirahoitukseen liittyy suuria ongelmia.
Suvi Lindén otti haastavasti kantaa tv-maksuun Ylen ruotsinkielisessä radiossa pari päivää sitten. Hänestä Ylen toiminta voitaisiin rahoittaa joko valtion budjetista tai jonkinlaisena verona. Uusi oululainen liikenne- ja viestintäministeri totesi, että "suuri periaatteellinen kysymys on, otetaanko käyttöön henkilökohtainen vai talouskohtainen maksu".
Yleisradion toiminta rahoitetaan nykyisin televisiomaksulla, jota kutsuttiin ennen vuoden 1999 televisio- ja radiorahastolain muutosta televisioluvaksi. Tv-maksut kerätään televisio- ja radiorahastoon, josta rahaa siirretään Ylen menojen kattamiseksi niin paljon kuin valtioneuvosto viisaaksi näkee. Viime vuosina Ylen esitykset tv-maksun korotuksista ovat menneet sellaisenaan läpi.
Ylen rahoitus on määrä hoitaa tv-maksulla vuoteen 2010 asti tietyn korotussuunnitelman mukaan. Tästä on olemassa periaatteellinen poliittinen sopu. Inflaatiota korkeammilla tv-maksun korotuksilla katetaan tv:n digitalisoinnista aiheutuvia kustannuksia.
Viime kuukausina eräät muutkin huomionarvoiset henkilöt kuin viestinnästä vastaava ministeri ovat lämmenneet ajatukselle budjettirahoituksesta. Ylen rahoitusta on määrä käsitellä syksyllä erityisessä työryhmässä. Taustalla on huoli siitä, miten Ylen ja julkisen palvelun tulevaisuus turvataan, jos tv-maksupohja rapautuu netin takia ja siksi, että tv-maksua maksavien talouksien määrä vähenee.
Ylen budjettiin voi tulla uusi kuoppa jo syyskuussa, kun televisio siirtyy digiaikaan. Osa katsojista jättää hankkimatta digilaitteet, jolloin heidän tv:nsä pimenevät. Jos vastaanotinta ei voi käyttää, ei tarvitse maksaa tv-maksuakaan.
Pohdintoihin ovat myös vaikuttaneet Ylen pitkä tappiokierre sekä säästöt, jotka ovat johtaneet muun muassa suurta yleisöä kosiskelevan tyhjänpäiväisen ohjelmiston lisäykseen ja alueellisen näkyvyyden supistumiseen. Ohjelmiston kaventumista ja keskittymistä Kehä kolmosen sisäpuolelle kritisoi viime sunnuntain Kalevassa kärkevästi Ylen hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Mikko Alatalo.
Hyppy tv-maksusta veroon on lyhyt, sillä tv-maksu on jo nyt kuin vero. Jos omistaa vastaanottimen, tv-maksu pitää maksaa siitä riippumatta, katsooko Ylen ohjelmia vai ei.
Tv-maksun muuttaminen pysyväksi veroksi on kuitenkin arveluttavaa siksi, etteivät korvamerkityt verot ole suotavia. Lisäksi Yle-veroa joutuisivat maksamaan myös ihmiset, jotka eivät edes omista televisiota eivätkä seuraa ohjelmia edes tietokoneesta tai kännykästä.
Veroon ja budjettirahoitukseen liittyy myös poliittinen pulma: hallitus voi ottaa Ylen peukalonsa alle, jos ohjelmisto ei sitä tyydytä. Hallitus pystyy painostamaan Yleä kiristämällä sen budjettia, jos raha tulee valtion kassasta. Kiristystä voi aina perustella yleisillä budjettipoliittisilla syillä.
Poliittisesta painostuksesta on olemassa pelottavia esimerkkejä Kalevi Sorsan pääministerikaudelta. Painostus on mahdollista lupajärjestelmän aikanakin, mutta se olisi paljon helpompaa, jos Yle saisi rahansa valtion budjetista.
Todelliseen katseluun perustuva maksu on oikeudenmukaisin, mutta silloin Ylen tulopohja romahtaisi ja sen velvoitteita pitäisi supistaa olennaisesti. Tv-maksu on yhä käytössä monissa maissa. Se on paras huonoista vaihtoehdoista Suomessakin.