Radiouudistuksen aiheuttama kuuntelijapako on nostattanut niskakarvoja paitsi poliitikkovetoisessa Yleisradion hallintoneuvostossa myös tavallisen kansan keskuudessa.
Ilmiön on havainnut myös Ylen hallintoneuvostossa istuva kansanlaulattaja ja -edustaja Mikko Alatalo (kesk.), jota on nykäisty hihasta keikkojen yhteydessä useamman kerran. Ihmiset ovat kaipailleet eritoten Radio Suomen entistä musiikkivalikoimaa takaisin.
"Kun niin sanottu junttimusiikki siivottiin pois, lähtivät kuuntelijatkin. Radio Suomi oli ennen suomalaisille tuttu ja turvallinen. Nyt siitä on väkisin tehty nuorisokanavaa", Alatalo välittää kuuntelijoiden reaktioita.
Kokemustensa perusteella maalaispoika arvelee, ettei "coolimpi" pop-musiikki uppoa kovinkaan hyvin suomalaisiin.
"Haluaako kansa sitä? Jos Tangomarkkinoiden suosiota katsoo, ei varmaankaan. Ainakin maalla asuvien mielestä Radio Suomi saisi olla navettaradio, jota lehmätkin kuuntelisivat. Eihän ne kuuntele, jos kymmeneltä aamulla alkaa tekno soimaan", laulaja vitsailee.
Kansan palaute on mennyt perille
Kuuntelijatilastojen mukaan Radio Suomen epäillään menettäneen huhtikuussa jopa kymmeniä tuhansia kuuntelijoita. Alatalo pohtii myös Radio 1:n asemaa. Häntä arveluttaa kanava, jolla soitetaan pääasiassa klassista musiikkia.
"Radio 1 on laatukanava, mutta ei ole varmaa, löytääkö kansa sen. Itse kannatan informaatiokanavaa, jolta kansa saisi samalla sekä tietoa että viihdettä."
Uudistuksista huolimatta kaksinkertainen Syksyn sävelen voittaja kääntää taajaan radionsa Ylen taajuuksille.
"Olen edelleen Radio Suomen suurkuluttaja. Sitä tulee kuunneltua paljon öisin. Jotain on silti pielessä, jos taksikuski Helsingissä ei löydä radiosta mieleistään musiikkia."
Alatalo myöntää olevansa hallintoneuvostossa pelkkä rivijäsen, joka ei taida asialle yksin mitään.
"Kaipa toimialajohtajat tietävät, mitä tekevät. Kansan palaute on mennyt perille. Fiksu ja viisas perääntymistie on vielä olemassa", Alatalo sanoo.
Jaakonsaari ei kehu uudistusta
Maanantaina ilmestyneen Aamulehden jutussa oli haastateltu kolmeatoista Yleisradion hallintoneuvoston jäsentä. Kukaan heistä ei äitynyt kehumaan tammikuussa tehtyä radiouudistusta. Useimmat eivät kuitenkaan halunneet lähteä vetämään lyhyen aikavälin johtopäätöksiä.
Suorimmin epäonnistumisen myönsi Liisa Jaakonsaari (sd.), jonka STT tavoitti maanantaina puhelimitse Skotlannista.
"Pieleen se uudistus on mennyt, jos kuuntelijamäärät ovat pudonneet. Noustahan niiden pitäisi", entinen työministeri sanoi.