Yleisurheilussa on järjestetty MM-kisoja 20 vuotta. Sunnuntaina päättyneissä Pariisin kisoissa kävi ensimmäistä kertaa niin, ettei Suomi saanut yhtään ainutta mitalia. Se on urheilu- ja yleisurheiluhullulle kansalle murheen paikka.
Nollille jäänti on hätähuuto sen puolesta, että yleisurheilussa on yhdestoista hetki ottaa uusi lähtö, jos kansainvälisellä tasolla halutaan menestyä kunnolla pidemmällä aikavälillä. Muutoin aallonpohja vain syvenee. Menestymättömyydestä tulee helposti päättymätön kehä, jossa huonoista saavutuksista seuraa paheneva yleisö- ja sponsorikato. Menestyksen eväät ovat sen jälkeen entistä heikommat.
Tulostaso ja asenteet ovat niin rempallaan, ettei lähivuosina ole realistista odottaa huomattavasti parempaa menestystä. Laihoja saaliita uhkaa tulla ensi kesän olympiakisoista Ateenasta sekä 2005 Helsingissä pidettävistä MM-kilpailuista. Vesiperän veto kotikisoissa olisi erityisen noloa. Olympiastadionin lehtereitä saattaa olla vaikea saada täyteen.
Sekä Ateenassa että Helsingissä ovat todennäköisesti käytettävissä kutakuinkin samat suomalaishuiput kuin Pariisissa; uusi polvi tuskin ehtii vielä kasvaa vaadittaviin mittoihin. Remontin tarpeessa on tulosten valossa myös valmennusjärjestelmä, mutta sielläkin perusteellinen muutos tarvitsee aikaa.
Pariisin MM-kisat menivät penkin alla monella tapaa. On outoa, että useimmat suomalaiset jäivät tärkeimmissä kisoissa jälkeen kauden parhaista tuloksistaan. Itsensä ylitys huonommallakin tuloksella on kunniakasta, kun taas alisuoritus vihjaa huonosta kunnonajoituksesta tai asenneongelmasta.
1970-luvun huippujuoksija Juha Väätäinen rusikoi jo kisojen aikana Ylen radiohaastattelussa suomalaista valmennusjärjestelmää. Kehno kisasaldo osoittaa, että vanhan mestarin mielipiteet on syytä ottaa vakavasti. Jotakin on pahasti pielessä, kun parhaaksi kisasaavutukseksi nousee urheiluliiton puheenjohtajan Ilkka Kanervan pääsy kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallitukseen.
Paraatiurheilumuodot hiihto ja yleisurheilu ovat menettäneet asemansa kansallisina leipälajeina. Nykynuorisoa kiinnostavat uudet lajit, ja sen ajankäyttö ja esikuvat ovat muuttuneet. Nuoriso ei enää mene joukoin laduille ja kentille kisailemaan. Jos urheilumuotoja ei saada kiinnostaviksi jo junioritasolla, huippumenestystä on turha odottaa myöhemminkään.
Päinvastaista esimerkkiä näyttää Ruotsi. Sen urheilijat napsivat mitaleja ja ylittivät itsensä Pariisissa. Urheilija saa myös epäonnistua, mutta kun näin tapahtuu joukkomitassa, peilistä näkyy vino kuva. Suomen yleisurheilun on syytä mennä itseensä.
paakirjoitus@kaleva.fi