Kolumni

Yleis­tä­mi­nen vie syn­kil­le vesille

Kateelliset kainuulaiset, leuhkat stadilaiset ja hädällään huijaavat turvapaikanhakijat. Kylvemme tiedossa, mutta ennakkoluulot ja yleistykset kukoistavat.

Kateelliset kainuulaiset, leuhkat stadilaiset ja hädällään huijaavat turvapaikanhakijat. Kylvemme tiedossa, mutta ennakkoluulot ja yleistykset kukoistavat.

Baskeripäinen ranskalainen ja tyhmä blondi käyvät kuluneiden vitsien perustoiksi, mutta yleistäminen vie usein myös synkille vesille.

Tuntematon pelottaa. Kun ei tunneta yksilöitä, on helppo lyödä kaikki samaan nippuun.


Kun vieraasta kulttuurista saapunut turvapaikanhakija tekee rikoksen, leimaa lyödään koko ryhmään. Kun keski-ikäinen suomalaismies pistää juovuspäissään lähimmäisensä kylmäksi, kauhistellaan yksilön tekoa, muttei vaadita kaikkia keski-ikäisiä suomalaismiehiä erityistarkkailuun.

Aivan kuin ajateltaisiin, että tänne ei vieraita tarvita, sillä me kyllä puukotamme kaverimme ja pieksämme vaimomme ihan itse.

Putin ei ole Venäjä eikä Obama Yhdysvallat. Noissakin maailmankulkua ohjaavissa suurvalloissa elää yksilöitä, eri tavoin ajattelevia ja toimivia ihmisiä. Jaloja lähimmäisiä ja häikäilemättömiä paskiaisia.

Keskustelun raivotessa rajakki-, suvakki- ja rasistileimasimella huidotaan surutta. Herjaaminen ja selvä rasismi pitää tuomita, mutta muuten omasta mielipiteestä poikkeavia, asiallisesti esitettyjä näkemyksiä kannattaa kuunnella ja lukea.


On sietämätöntä, että yleistämällä yritetään tukahduttaa perusteltujen mielipiteiden vaihtoa.

Suomen maahanmuuttopolitiikkaa liian tiukkana pitävät eivät ole tekemässä maastamme islamilaista totalitäärivaltiota, eivätkä kaikki pakolaisten pelkääjät ole rasisteja.

Voltairen kenties lausuma miete ”Olen eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi sanoa niin” ei tule mieleen, kun nettikeskusteluissa heitetään kilvan herjaa vastapuolen mielipiteistä.

Kun argumentit on käytetty loppuun, jatketaan sujuvasti solvaten.

Kannat ovat jyrkkiä ja mielipiteet ehdottomia. Mustavalkoisessa väittelyssä ei anneta tilaa harmaan sävyille, vaikka niillä maalaten vastapuolen käsityksiä voi oppia ymmärtämään, vaikkei niitä hyväksyisikään.


Rasismista on olemassa erilaisia määritelmiä. Tutkija Timo Makkonen tiivistää määritelmän rasismista uskomuksiksi ja toiminnoiksi, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka oikeuttavat ihmisryhmien huonoon kohteluun tällä perusteella.

Tuon määritelmän mukaan muun muassa pakolaiskeskustelussa esitetään jatkuvasti rasistisia mielipiteitä.

Sen sijaan rasismia ei välttämättä ole, jos kysyy, miksi maahamme päästetään laittomasti pakolaisia. Kyseessä voi olla tietämättömyys, joskus kyllä myös tahallinen mustamaalaus.

Joku voi yrittää kertoa näin kysyvälle, ettei laittomia pakolaisia ole olemassakaan ja ettei turvapaikanhakija oleskele maassa laittomasti. Kansainvälisen oikeuden mukaan hänet on otettava vastaan.

Tutkinta oikeudesta turvapaikkaan on edessä ennemmin tai myöhemmin. Usein kysyjä on kuitenkin jo muodostanut kantansa, eikä halua kuulla muuta.


En tiedä, kuinka paljon peruskoulussa opetetaan keskustelua, väittelyä ja toisten mielipiteiden kuuntelua. Kun seuraa aikuisten nettikeskusteluja, niin toivoo, että paljon.

Sekin pitää opettaa tuleville yhteiskunnan rakentajille, että sananvapauteen kuuluu erottamattomasti vastuu. Jokainen vastaa sanomisistaan.