Kun päätöksenteko menee farssiksi, vaikuttaa mikä tahansa ratkaisu järkevältä.
Yleisradion tulevaisuudesta käytävässä kamppailussa ei voi välttyä tältä ajatukselta. Sellaista taapertamista viime vuosien puuhat ovat olleet.
Vai mitä muuta voi päätellä siitä, että niin sanottu Lintilän työryhmä saa aikaan kaikkien puolueiden tukeman, todellisuudesta vieraantuneen rahoitusratkaisun, jonka jälkeen todetaan, että "oho, tämähän on todellisuudesta vieraantunut rahoitusratkaisu", sitten odotellaan vaalikauden yli, valitaan villi kortti viestintäministeriksi ja luvataan tehdä päätökset supernopealla aikataululla?
Ei vaikuta siltä, että kansallinen kulttuuri-instituutio olisi erityisen hyvissä käsissä.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ilahtui, kun hallitusohjelmassa luvattiin hoitaa Ylen rahoitus kuntoon tämän vuoden loppuun mennessä. Kivinen ei ollut ainakaan julkisesti huolissaan Yle-ratkaisun kytköksistä. Kannattaisi olla.
Ylen tulevaisuuden kannalta ratkaisevat päätökset aiotaan nakutella pöytään kesäloman ja joulun välisenä aikana, uuden hallituksen ja Yle-päätöksenteosta aiemmin sivussa olleen untuvikkoministeri Krista Kiurun (sd.) johdolla.
Tulevista päätöksistä puhuttelevin on rahoitus. Nykyisen lupamaksun vikana ovat lupamaksutarkastajat ja se, että lupa on sidottu televisiolaitteeseen. Budjettirahoitus loisi turhan kiinteän linkin hallituksen ja Ylen resurssien välille. Mainosrahoitus tekisi Ylestä mainoskanavan ja tappaisi osan nykyisestä kaupallisesta mediasta.
Jos Suomea vertaa niihin maihin, joissa on heikko julkisen palvelun media, on julkisen ja kaupallisen kilpailuasetelma täällä onnistunut pitämään höttöistymiskehityksen - kaikesta huolimatta - kohtuullisen hillittynä. Televisiosta ja radiosta tulee edelleen ohjelmaa, joka ei ole pelkkää mainosten väliin tungettua koukutinta.
Oli rahoitusmalli mikä hyvänsä, kansalaisten lompakossa se tuntuu. Tv-lupamaksu on selkeä könttä, budjettirahoitus näkyy verojen nousuna ja mainosrahoitus taas tuntuu kaupasta ostettavien tuotteiden hinnassa. Ilmaista mediaa ei ole.
Kun ottaa huomioon, että demarit irtautuivat viime vuonna mediamaksuleiristä ja asettuivat budjettirahoituksen taakse, on luultavinta, että budjettirahoitusta ehdotetaan. Demareilla kun on hallussaan viestintäministerin paikka ja vakuuttava edustus Ylen hallintoneuvostossa, mukaan lukien puheenjohtajan paikka.
Jos budjettirahoitus toteutuu, lähtee Suomi kyseenalaiseen pioneerin rooliin. Yle saa rahoituksensa, mutta joutunee tiukempaan talutusnuoraan. Tämä voi osoittautua karhunpalvelukseksi Ylelle.
Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt ehdotus siitä, että Yleä valvomaan perustettaisiin brittiläiseen malliin ulkopuolinen viisasten ryhmä, joka ottaisi kantaa siihen, mitä kaikkea Yle saa ja ei saa tehdä.
Tämän ehdotuksen toteutuminen olisi valtavan iso muutos suhtautumisessa Yleisradioon. Ylen toiminta kun on aiemmin määritelty kyllä-sanojen avulla. Kyllä, Ylen on tehtävä uutis-ja ajankohtaisohjelmia. Kyllä, Ylen on pidettävä yllä suomalaista kulttuuria. Kyllä, Ylen on tarjottava lastenohjelmia.
Ehdotetun viisasten kerhon tehtävänä tulisi olemaan ei-sanojen esittäminen. Ja kuka on tarpeeksi viisas määrittelemään, mikä ei kuulu Ylelle? Elokuvat? Draama? Poliittinen satiiri? Ylipäätään suositut ohjelmat? Ja onhan netti pullollaan ilmaisia uutisia. Ei kai Ylen niitä tarvitse tehdä. Dokumentitkin ovat harvain hupia: ei!
Jos ei-leiri pääsee vauhtiin, on Yle kohta nurkassa, jossa se saa tehdä tasan saamenkielisiä uutisia ja merisäätä, ja niitäkin vain hallitusmyönteisessä hengessä.
Jos olisin Lauri Kivinen, olisin edelleen huolissani.