Toisen kerran järjestettävä Hailuodon teatterifestivaali näyttäytyi eläimellisyyden ja luonnonhakuisuuden merkeissä heti avauksesta asti.
Samuel Beckettin Kappale yksinpuhelua kiinnosti perjantaina yleisöä niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes Simolan vilja-aitan orsille.
Toinen näytös järjestettiin vanhan Osuuskaupan varastossa.
Illan ensi-illat, Kappale yksinpuhelua ja Pentti Haanpään Viimeinen matka, osoittivat festivaalin suuntaviivat: tarjolla oli intiimiä ja yhteiskunnallisesti puhuttelevaa tekstiä.
Viikonlopun näyttämöpakaksi festivaalin taiteellinen johtaja, näyttämötaiteen ohjaava läänintaiteilija Jouni Rissanen oli valinnut pääasiassa kotimaista tuotantoa, Volter Kilpeä, Teuvo Pakkalaa, Maiju Lassilaa ja Aleksis Kiveä.
"Vuosi sitten festivaalilla oli tuhat kävijää. Sama määrä kävijöitä riittää tälle vuotta", sanoo Rissanen.
Saari on spesiaali paikka
Pohjoisenpuoleinen tuuli ja sateen mahdollisuus eivät olleet esteenä, kun vierailijat jonottivat esityksiin.
Voisi ennustaa, että festivaali nappaa nopeasti paikkansa vuosittain toistuvien kulttuuritapahtumien kentällä. Tai on jo napannut.
Hailuoto on totutusta poikkeava festivaaliareena. Saaren esityspaikkojen kymmenienkin kilometrien etäisyydet taittuvat vaeltamalla kuten Qstockissa lavalta toiselle.
Mutakylpyä ja syviä vesiä
Haanpää ja Beckett kuljettivat katsojia syvissä vesissä ja kuoleman kentillä.
Rissasen ohjaamassa ja sovittamassa Viimeisessä matkassa viisi näyttelijää temmelsi entisen satama-alueen villiintyneissä rantapusikoissa turkkalaiseen malliin, eikä ollut epäilystäkään, etteikö veto olisi ollut oikea.
Mutaa ihon pintaan ja dramaattista vastakkainasettelua, siitä penkkien täysi katsomo piti.
Hailuodon kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri Kari Blomster totesi, että teatteri on kokoontumista yhteen ja yhdessä kokemista. Tämä piti paikkansa etenkin Simolan vilja-aitan intiimissä esitystilassa. Ovet jouduttiin sulkemaan suosion vuoksi ennenaikaisesti, ja puolet halukkaista jäi odottamaan pääsyä seuraavaan näytökseen vanhan Osuuskaupan varastoon sekä yön tuntuman ex tempore -lisänäytökseen.
Viljasiilon pimennossa yleisö istui tiiviisti kuin kanat orrella, tai kuin olisi palattu takaisin kohdun uumeniin, jonne ulkomaailman äänet -- ohi ajavat autot maantiellä -- kantautuivat vaimennettuina. Ilma oli hämärä ja jokainen nahkatakin narahdus kuului.
Katon tuntumasta kantautui Juha Hurmeen terävän ärrän monologi. Beckettin tekstin välimerkityksetön ja muutaman lauseen pätkittäinen muoto luovat oman kiihkeän, kuumehuuruisen, jopa mielettömyyden tunnun. Kuulija sai tehdä omat päätelmänsä siitä, miten kuolemasta mahtaa olla kyse. Beckettin mikroskooppisen pienet havainnot hengityksestä, nielaisemisesta tai päreen valosta sängynpäädyn messinkinupissa ovat minimalismia parhaimmillaan.
Monipuolisuutta hakemassa
Lauantain seminaariin Hailuodon koulukeskuksessa museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera sekä professorit Timo Jokela ja Esko Riepula toivat tuulahduksia kylähulluudesta, jäästä ja käsityöläisyydestä.
Festivaali tarjosi myös tanssia, latojameja ja palavia portteja meren yllä.
Lapsiyleisölle Hailuodon teatterifestivaalilla ei ollut ainakaan vielä mitään tarjottavana.