Yle: Ym­pä­ris­tö- ja tur­val­li­suus­pääl­lik­kö jättää Raahen kul­ta­kai­vok­sen

Raahen kultakaivoksen ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Juha Koskela on irtisanoutunut, kertoo Yle Oulu.

Raahen kultakaivoksen ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Juha Koskela siirtyy toisen kaivosyhtiön palvelukseen.
Raahen kultakaivoksen ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Juha Koskela siirtyy toisen kaivosyhtiön palvelukseen.
Kuva: Helge Murtovaara

Raahen kultakaivoksen ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Juha Koskela on irtisanoutunut, kertoo Yle Oulu.

Koskela ehti olla työssään hieman yli vuoden. Jatkaa Nordic Minesin palveluksessa kesäkuun loppuun saakka.

Kaleva kertoi huhtikuussa, kuinka Koskela oli aiemmin työskennellyt Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastajana. Nordic Minesin palvelukseen hän siirtyi virkavapaallaan. Työssään aluehallintovirastossa Koskela oli muun muassa mukana päättämässä Nordic Minesin ympäristöluvasta.

Kaivoksen johtaja Krister Söderholm vahvistaa Koskelan irtisanoutumisen Ylelle. Söderholmin mukaan Koskela siirtyy omasta tahdostaan toisen kaivosyhtiön palvelukseen.

Ilmoita asiavirheestä