Yleisradio tunkee uudella strategiallaan perinteisen reviirinsä ulkopuolelle. Yhtiön muille tarjoamat ilmaispalvelut vääristävät kilpailua.
Internet on mullistanut tiedonvälitystä jo vuosikausia ja tahti vain kiihtyy. Globaali talouskriisi on puolestaan pannut ahtaalle muiden toimialojen tapaan myös kaupallisella pohjalla toimivat tiedotusvälineet. Kun nämä kaksi mullistusta lasketaan yhteen, moniarvoisen ja riippumattoman tiedonvälityksen olemassaolo on suurissa haasteissa.
Yleisradion hallitus hyväksyi joulukuun lopulla uuden strategian. Tähän mahtipontisesti mahdollistajastrategiaksi ristittyyn paperiin sisältyvät kauniisti kirjoitetut ajatukset ovat merkittäviä kannanottoja, joista on onneksi nyt herännyt julkinen keskustelu. Asialla ei ole merkitystä pelkästään medialle vaan myös kansalaisille.
Keskeisin on strategian kohta, jonka mukaan Yle aikoo tuoda "aiempaa laajemmin sisältöjään uusiin jakelukanaviin". Yle jakaisi sisältöjään vapaasti eli perimättä niistä maksua muun muassa jakelu-, tele- ja mediayhtiöiden, riippumattomien tuotantoyhtiöiden, muiden sisällöntuottajien, oppilaitosten ja julkishallinnon kanssa. Yleisradion sisältöjä saa strategian mukaan käyttää myös kaupalliseen tarkoitukseen kunhan siitä sovitaan.
Kansalaiset maksavat Yleisradion viulut veroluonteisen televisiomaksun kautta. Yle pääsi viime vuonna toiminnassaan plussalle vuosien säästöohjelman tuloksena. Tästä Yleisradiota on syytä onnitella - kyllä tervehtyminen kestikin. Sitä näyttää nyt seuraavan kuitenkin vaihe, jossa jo nykyiseltä asemaltaan erittäin vahva yhtiö pyrkii levittäytymään perinteisen ja kutakuinkin kaikkien hyväksymän tonttinsa ulkopuolelle laajentamalla julkisen palvelun tulkintaa. Yleisradion johto tietysti kiistää tämän.
Kansanedustaja Mika Lintilän johtama työryhmä miettii parhaillaan julkisen palvelun määrittelyä ja Yleisradion rahoitusta. Työryhmän esitysten on määrä valmistua tänä keväänä. Onkin outoa, että Yleisradion hallitus hyväksyi uusia avauksia sisältävän strategiansa ennen kuin työryhmä saa työnsä valmiiksi. Yhtä kummallista on, että Yleisradion johto pyrkii itse määrittelemään strategian kautta, mitä se katsoo julkiseksi palveluksi.
Yleisradion ilmaisia uutisia näkyy jo pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Suomen Tietotoimisto STT onkin aivan aiheesta pyytänyt Euroopan unionin komissiolta arviota, rikkooko Yleisradio valtiontukea koskevia säännöksiä. Komissiolta pyydetään kannanottoa siihen, saako julkisin varoin rahoitettava yhtiö tunkea ilmaisella sisällöllä markkinalle, jossa sen kilpailijat toimivat markkinatalousperiaattein.
Vaikka Yleisradion tällainen toiminta onkin vielä alkumetreillä, laajetessaan se vääristäisi äkkiä kilpailua. Kaupallinen tiedotusväline, joka ei käyttäisi Yleisradion piilosubventoitua palvelua, ei olisi samalla viivalla kuin sitä käyttävä väline. Tästä ei olisi enää pitkä matka siihen, että tiedonvälityksen moniarvoisuus ja riippumattomuus joutuisivat uhatuiksi. Tiedonvälityksen yhdenmukaistuminen ei voi olla yhteisen hyvän nimiin vannovan Yleisradionkaan etu.
Vaikka Yleisradion journalismin laatua ei nykyään kyseenalaisteta ja vaikka poliitikot pitävät nykyään näppinsä erossa sen operatiivisesta toiminnasta, pitää kuitenkin muistaa, että sen hallituksen valitsee eduskunnan valitsema hallintoneuvosto ja televisiomaksusta päättää valtioneuvosto.
Taloustaantumassa kaupallisen median tulovirrat kutistuvat. Yleisradion tulovirta tv-maksun kautta on paljon turvatumpi. Yhtiön koko takaa, että sillä on varaa investoida internetiin. Jos Yle vielä saa levittää reviiriään, siitä kasvaa jo käenpoika.