Yle pal­jas­ti alue­uu­tis­ten­sa ank­ku­rit - uutiset juon­ne­taan jat­kos­sa Tam­pe­reel­ta

Alueellisia uutisia on tulossa kahdet lisää. Nykyisen kahdeksan lisäksi Lappi ja Häme saavat omat alueuutisensa.

Ylen alueuutisten keskus tulee Tampereelle.
Ylen alueuutisten keskus tulee Tampereelle.

Yle kertoi tänään alueuutistensa ankkurit. Pääjuontajiksi on nimetty Salla Paajanen, Milla Madetoja ja Mikko Hirvonen. Ylen mukaan he aloittavat uusissa tehtävissään elo-syyskuun aikana.

Nimitykset ovat osa Ylen alueellisen uutistoiminnan uudistamista. Alueuutisten keskus tulee tampereella, josta tehdään jatkossa alueellisten uutisten studio-osuudet. Alueilla säilyy kentättason uutistyö.

– Uusi toimintatapa vapauttaa alueilla lisää tv-osaajia tekemään uutistyötä kentälle ihmisten pariin, kun saamme aluetoimituksista pois tv-tuotannon studiotyön, kehityspäällikkö Kimmo Sarlin toteaa Ylen verkkosivuilla.

Alueellisia uutisia on tulossa kahdet lisää. Nykyisen kahdeksan lisäksi Lappi ja Häme saavat omat alueuutisensa.