Yle: Ol­ki­luo­don ri­ko­sil­moi­tus­ten tut­kin­ta ei etene

Ylen Ajankohtaisen Kakkosen mukaan ammattiliitot ja aluehallintovirasto ovat jättäneet Olkiluoto kolmosen ydinvoimatyömaasta vuodesta 2008 lähtien kymmenen rikosilmoitusta ja tutkintapyyntöä.

Ylen Ajankohtaisen Kakkosen mukaan ammattiliitot ja aluehallintovirasto ovat jättäneet Olkiluoto kolmosen ydinvoimatyömaasta vuodesta 2008 lähtien kymmenen rikosilmoitusta ja tutkintapyyntöä. Kyse on työsyrjintä-, työsuojelu- ja työaikarikosepäilyistä.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston lakimies Vesa Ullakonoja kertoo, että virasto teki viime vuonna Olkiluoto kolmosesta neljä rikosilmoitusta. Hän ounastelee niitä tulevan lisää.

Rakennusliitto on eri vuosina jättänyt poliisille kuusi tutkintapyyntöä. Liiton aluepäällikkö Ismo Mansikka kertoo, että poliisi on lopettanut tutkinnat kustannussyihin vedoten.

Tutkinnanjohtaja Kirsi Kujala Satakunnan poliisilaitokselta sanoo, että heillä on neljä Olkiluoto kolmosta koskevaa viimevuotista juttua vielä työn alla. Hän myöntää, että aikaa on kulunut, mutta sanoo poliisin tekevän parhaansa käytettävissä olevalla työvoimalla.

Kujala sanoi myös, että poliisi ei ole kuulustellut epäiltyjen rikoksen kohteena olleita työntekijöitä, ei heidän työnantajiaan eikä laitoksen tilaajan Teollisuuden Voiman edustajia.

Valtakunnansyyttäjä Mika Illman sanoi, että ulkomaalaisille yrityksille ei saa antaa viestiä, että Suomessa pimeän työ tekeminen onnistuu.

Ilmoita asiavirheestä