Yle-kiis­ta yltyi peliksi

Viestintäministeri Suvi Lindén on joutunut myrskyn silmään, kun kiistely Yleisradion rahoitus- ja hallintomallista kiihtyy.

Kiista Yleisradion rahoituksesta ja hallintomallista on kiihtynyt uskomattoman kovaksi väännöksi eduskunnassa.

Myös poliittiset jakolinjat ovat vahvasti urautuneet.
Umpisolmu on sana, jolla voi kuvata Yleisradion rahoituksesta ja uudesta hallintomallista kehkeytynyttä ilmiriitaa. Pattitilanteesta on vaikea löytää ulospääsyä, kun osapuolet syyttelevät toisiaan.

Viestintäministeri Suvi Lindén on joutunut sylkykupiksi, kun hän veti esityksensä pois nähdessään, ettei sillä ollut läpime-nomahdollisuuksia. Asiasta noussut valtaisa mekkala on muuttunut poliittiseksi kädenväännöksi, jossa tämän jälkeen pahimmassa tapauksessa on vain häviäjiä.

Ministerille osoitetut moitteet keskittyvät siihen, että hän ei noudattanut orjallisesti kansanedustaja Mika Lintilän vuosi sitten valmistuneen työryhmän esitystä vaan otti lausuntokierroksella ilmi tulleet puutteet huomioon.

Hallintoneuvoston aseman lujittamisen sijaan Lindén esitti riippumatonta julkisen palvelun neuvostoa, joka ottaisi kantaa Yleisradion julkisen palvelun rooliin suhteessa moniarvoiseen mediakenttään. Hallintomallin uudistuksella on hallituksen tuki, joten olisi perin erikoista, jos ministeri ei ajaisi sitä.

Televisiomaksun sijaan ehdotettu veroluonteinen asuntokohtainen Yle-maksu tai budjettipohjainen rahoitus muuttavat Yleisradion asemaa radikaalisti. Kyse ei enää ole kansalaisten vapaaehtoisesti rahoittamasta toiminnasta, vaan kaikille sälytetystä pakollisesta menoerästä.

Budjettipohjainen rahoitus näyttäisi olevan maksajien keskuudessa suositumpi tie, jos on välttämätöntä, että koko kansan pitää osallistua Yleisradion toiminnan rahoittamiseen.

Uudessa tilanteessa ei ole yhdentekevää, millainen hallinto yhtiöllä on tai, miten se toimii kilpaillessaan kaupallisen median kanssa samalla kentällä. Kovin harva kansanedustaja on kantanut huolta kaupallisen median toimintaedellytysten turvaamisesta valtiorahoitteisen yhtiön rinnalla.

Julkisen palvelun neuvosto riippumattomana arvioitsijana on ollut viestintäministerin vastaus asiaan. Yleisradion hallintoneuvosto ei voi olla tämä riippumaton arvioitsija. Ministeri on halunnut erottaa omistajaohjauksen ja valvonnan, koska nykymalli ei välttämättä vastaa hyvän hallinnon periaatteita.

SDP näyttää pitävän hallinnonuudistusta lähes pyhäinhäväistyksenä, ja pitää tiukasti kiinni siitä, että Yle ei tarvitse riippumatonta julkisen palvelun neuvostoa. Kansanedustajat ovat kuorossa vaatineet, että Yleisradion toiminta on turvattava. Asia on kansanedustajien käsissä, kun ryhmäjohtajat taas alkuviikosta etsivät konsensusta kiistaan.

Yleisradio panee tuskin pahakseen verotuloista eriytettävää jokavuotista summaa rapautuvan lupamaksun sijaan. Selvää, on että yhtiö tekee samalla kaikkensa, jotta sen riippumattomuus säilyy.

Kansanedustajien sydämissä erityisasemassa olevalla Yleisradiolla on myös lakisääteisiä tehtäviä ja sen sisältöjen pitää olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa.

Yleisradio on leimallisesti kansanedustajien oma radio, miehittäväthän he Yleisradion hallintoneuvoston. On hienoa, että Yleisradiolla on vankat puolestapuhujansa, mutta kansanedustajien pitäisi pystyä katsomaan laajemmin koko mediakenttää, eikä pelkästään Yleisradion etua.

Tunteet käyvät niin kuumina, että aikalisä voi olla viisas vaihtoehto. Poliittisten jakolinjojen lisäksi myös Yleisradion ja kaupallisen median suhteet ovat kiristymässä. Selvää on, että pelisääntöjen pitää olla avoimet, reilut ja modernin mediakentän tarpeet huomioon ottavia.