Suomalaista koulujärjestelmää on ihasteltu eri puolilla maailmaa. Erityisen huomion kohteena on se, että tämän pikkuisen pohjoisen maan koululaiset pärjäävät niin hyvin kansainvälisissä oppimisvertailuissa.
Mutta on meiltä kadehdittu muutakin. Yksi tällainen on kouluruokailu. Niin itsestään selvältä kuin maksuton kouluruoka nykypäivänä tuntuukin, se on perin harvinaista vielä maailmalla. Eikä Suomen historiankirjan lehtiäkään tarvitse plarata kuin vuoteen 1948, kun päästään kouluruuan syntyaikaan.
Maksuttomasta kouluruuasta ovat oikeutettuja nauttimaan ne 900 000 nuorta, jotka opiskelevat peruskoulussa, lukiossa tai ammatillisessa perusopetuksessa.
Jotain mätää kouluruokailussa on, sillä arvioiden mukaan yli puolet yläluokkalaisista syö muuta kuin kouluruokaa. Mitä se muu on? Roskaruokaa karamelleineen ja limonadeineen? Todennäköisesti. Osa jättää ruokailun kokonaan väliin koulupäivän aikana.
Tämä on suuri vahinko. Kouluruoka kun on suunniteltu sellaiseksi, että se täyttäisi ravintotarpeen ja tukisi ruokakulttuuriin oleellisena osana liittyvän ruokailuhetken tärkeyttä.
Jo vuosikymmeniä sitten koululaiset lauloivat "Tiedän paikan armahan" -laulun sävelin, että "tiedän paikan kamalan", ja sillä tarkoitettiin joko koulun ruokalaa tai hammashoitolaa.
Kouluruoka ei toki aina ole mikään kulinaristinen nautinto. Mutta mitä olisi, jos sitä ei olisi? Sen merkitys oppilaan jaksamisen kannalta on tärkeä.
Niinikään koululaisten tasavertaisuuden näkökulmasta ei ole vähämerkityksellistä, että kaikille on tarjolla oikeaa ruokaa koulupäivänä.