Ylä­as­teen opet­ta­jia häi­ri­tään ylei­ses­ti

Yläasteen opettajat joutuvat yleisesti kohtaamaan häirintää ja väkivaltaa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuore selvitys kertoo, että mies- ja naisopettajia häiritään lähes yhtä yleisesti.

Yläasteen opettajat joutuvat yleisesti kohtaamaan häirintää ja väkivaltaa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuore selvitys kertoo, että mies- ja naisopettajia häiritään lähes yhtä yleisesti.

Viime lukuvuonna lähes puolet opettajista koki vähintään kerran oppilaitten loukkaavaa käytöstä. Väkivallan uhkaa koki seitsemän prosenttia, väkivaltaa neljä ja seksuaalista häirintää kolme prosenttia opettajista.

Häirintäsoittoja ja omaisuuteen kohdistuneita vahingontekoja oli kokenut 11 prosenttia lukuvuoden aikana. Joskus uransa aikana tällaista oli kokenut vieläkin useampi.

Myös vanhemmat osaavat olla hankalia. Joka kymmenes opettaja oli kokenut loukkaavaa käytöstä oppilaan huoltajalta. Vain harvaa oli uhkailtu väkivallalla mutta lähes joka seitsemättä oikeustoimilla.

Tulokset ovat samankaltaiset kuin vuonna 1997 tehdyssä vastaavassa tutkimuksessa. Häirintä on pysynyt melko vakaana, mutta väkivalta ja sillä uhkaaminen on yleistynyt.

Kyselyyn vastasi 1 496 opettajaa eri puolelta Suomea.

Ilmoita asiavirheestä