Ainakin kymmenellä prosentilla lapsista on joku kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, kuten autismikirjon häiriö, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö tai kielenkehityksen erityishäiriö. Häiriöihin liittyy vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, tunteissa, keskittymisessä ja oppimisessa.
Neuropsykiatriset piirteet eivät häviä kasvun ja kehityksen myötä, vaan lapset tarvitsevat tukea koko koulunkäynnin ajan. Lapset ovat usein älykkäitä ja jos tukea on saatavilla, heillä on kaikki edellytykset saada ammatti ja kasvaa toimiviksi ja tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi.
Ilman tukea ja sopivaa oppimisympäristöä lapsi tai nuori ei pysty opiskelemaan ja oppimaan. Hän ei pysty keskittymään, jää jälkeen, masentuu, ahdistuu ja usein myös syrjäytyy.
Perheessämme on yläkouluun siirtyvä autismikirjon häiriön lapsi. Hän on saanut käydä päiväkotivuotensa kielihäiriöisten lasten pienessä, hyvin tuetussa ryhmässä. Hän on saanut Kelan kautta vuosien puhe- ja toimintaterapiat.
Arki erityislapsen kanssa on hyvin kuormittavaa ja kotona kehitystä tuetaan jatkuvasti. Lapsi on hyötynyt saamastaan tuesta: puhumattomasta eskarilaisesta on kasvanut pärjäävä koululainen. Ala-asteella hän on pärjännyt kiitettävästi normaalissa oppimäärässä tuettuna pienryhmässä.
Mitä tapahtuu nyt, kun on edessä siirtyminen yläasteelle? Lapsella on kapasiteettia oppia, mutta annetaanko siihen mahdollisuus?
Käytännössä tuki loppuu. Lasta ollaan siirtämässä normaaliin isoon luokkaan ilman tukea. Yläasteella ei ole pienryhmiä. Oulun muutamat erityiskoulut, joita on väkilukuun nähden aivan liian vähän, ovat jo nyt täynnä ensi vuodeksi.
Vanhempana tiedän, että opiskelu normaaliryhmässä ei tule onnistumaan. Nuori ei pysty keskittymään melussa, ei saa tehtäviä tehtyä ilman apua, ahdistuu, masentuu ja todennäköisesti yrittää jäädä pois koulusta.
Kun tilanne kriisiytyy, yritetään sitten toivottavasti saada erityiskoulusta paikkaa, jonotetaan nuorisopsykiatrille hoitoon ja keräillään koko perhe tilannetta kokoon pitkän aikaa.
Kun erityisnuoren arki järkkyy, vie hyvin pitkään päästä takaisin oikeille raiteille. Kriisiytyminen vaikuttaa laajasti muihinkin kuin nuoreen: vanhempien jaksamiseen ja työssäkäyntiin, sisaruksiin, muiden luokan oppilaiden oppimiseen ja myös opettajien työssä jaksamiseen.
Vanhempana on hyvin voimaton kouluratkaisujen kanssa, vaikka muuten pyrkii lasta kaikin tavoin auttamaan ja tukemaan.
Oulussa olisi tarvetta yläasteen pienryhmiin, jotta peruskoulu saataisiin käytyä kunnialla loppuun. Vielä on mahdollista perustaa ensi lukuvuodeksi pienryhmä/pienryhmiä tukemaan lasten kasvua ja kehitystä ja turvaamaan koulunkäynti.
Me vanhemmat todella toivomme, että lapsiystävällinen Oulu vastaa tähän tarpeeseen ja antaa erityislapsille heidän tarvitsemansa tuen. Tuki tässä vaiheessa on varmasti kannattavampaa kuin syrjäytyneen nuoren auttaminen tulevaisuudessa. Toivottavasti Oulu laittaa lapset ja nuoret etusijalle säästötavoitteista huolimatta.
Huolestunut vanhempi
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.