Myllerrys pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämän ympärillä on osoittanut todeksi ainakin yhden asian; julkisen ja yksityisen elämän välillä kulkeva veteen piirretty viiva on isokenkäisten kohdalla siirtynyt yhä kauemmaksi kohti yksityistä. Maailmalla rajaviiva on ollut jo pitkään Suomea edempänä. Halusimmepa sitä tai ei emme, ilmiö näyttää rantautuvan meillekin.
Monet suomalaispoliitikot tuputtavat kyllä pyytämättä yksityisyyttään julkisuuteen ihan kiitettävästi. Kun kohde voi pitkälle sanella ehdot, julkisuus on takuuvarmasti myötäsukaista. Koti, perhe ja harrastukset näyttävät tässä julkisuuden lajissa hyviltä. Ja mitä lähempänä vaalit ovat, sitä varmemmin ovet avautuvat niin kotiin kuin garderoobiinkin.
Yksityiselämän julkisuus on tämän logiikan mukaan hyväksyttävää kunhan se on myönteistä. On peri-inhimillistä, että julkisuuspullasta napsii mieluimmin vain rusinat. Kukapa pitäisi siitä, että tulee lunta tupaan. Tällainen pelkät rusinat -tyyli ei luonnollisesti sovi tiedotusvälineille. Niiden tehtävä on suunnata tarvittaessa kriittiset valonheittimensä myös julkisivun taakse. Mitä merkittävämpi tehtävä, sitä kapeampi on sen haltijan yksityisyyden suoja.
Lainsäädäntö asettaa sääntöjä sille, millainen yksityiselämän julkinen käsittely on rangaistavaa. Tiedotusvälineet asettavat uusituissa journalistin ohjeissa itselleen säännön, jonka mukaan yksityiselämään kuuluvia "erityisen arkaluonteisia" seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on "poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä".
Julkaistavien tietojen täytyy luonnollisesti pitää paikkansa. Vanhasen, Merja Vanhasen ja kulttuuriministeri Tanja Karpelan ympärille on kyllä noussut valtaisa kohupilvi, mutta on vaikea ottaa selvää, mikä siinä, jos mikään, on totta. Pääministeri Vanhanen on sanonut palaavansa asiaan kunhan pöly on laskeutunut. Se voi tarkoittaa pääministerin yksityiselämää liippaavaa harvinaista oikeusjuttua.
Poliitikon ja kenen tahansa muun isokenkäisen asioiden julkinen käsittely on perusteltua silloin kun yksityiselämään liittyvillä seikoilla on vaikutusta julkisiin tekemisiin. Presidentti Urho Kekkosen heikentynyt terveys oli vuosikausia julkisuudessa tabu. Ministeri-pankinjohtaja Ahti Karjalaisen esiintymistä juopuneena työtehtävissään kutsuttiin julkisuudessa useimmiten "väsymykseksi". Tällainen salailu ja sievistely ei tule, eikä pidäkään tulla, nykyään kuuloonkaan.
Kolmas ajateltavissa oleva syy tuoda isokenkäisen yksityiselämää julki on tilanne, jossa julkiset puheet ja yksityiset teot käyvät ristiin. Jos isokenkäinen vannoo julkisesti joidenkin asioiden nimiin ja elää yksityisesti julistamansa vastaisesti kuin pellossa, ristiriita on valmis. Sitä ei voi automaattisesti rajata yksityisyyden suojan piiriin kuuluvaksi asiaksi.
Kaivelulla on tietysti rajansa. Jos pappi käy Alkossa, se ei ole uutinen. Käynnistä tehty kantelu on jo uutinen. Jos ministeri ajaa moottorikelkkaa tai rullaluistelee kypärättä tai on veneessä ilman turvaliivejä, uutisen tuntomerkit täyttyvät. Samaten käy, kun yritysjohtaja paasaa arvoista ja riipii samalla härskisti ansiottomia optioita.
Etenkin Yhdysvalloissa isokenkäisten menneen ja nykyisen yksityiselämän tapahtumia peilataan sitä vasten, mitä ne kertovat kohteensa luonteesta (character) ja luonteen kautta siitä, täyttääkö kyseinen henkilö tehtävänsä mitat. Yhdysvaltain politiikassa ehdokkaiden taustoja kaivellaan syvältä. Tonkijat ovat usein, mutta eivät aina, ammattimaisia loanheittäjiä, joilla on oma lehmä ojassa.
On jo sitten maku- ja mielipidekysymys, oliko paikallaan esimerkiksi vatvoa presidentti Bill Clintonin hurjasteluja Monica Lewinskyn kanssa julkisesti ainakaan nähdyssä laajuudessa. Nehän eivät tehneet Clintonista hyvää tai huonoa presidenttiä, vaikkei hän mikään kuoropoika ollutkaan. Millainen julkisuusmylly seuraisi moisesta menosta Suomessa? Täällä ei olla läheskään näin pitkällä eikä toivottavasti mennäkään.
Silti Suomessakin politiikan kielenkäytössä on ollut jo pitkään termi perusarvot. Yhdysvalloissa tämä aihepiiri tunnetaan koodisanalla family values (perhearvot), ja se kuuluu konservatiivien perussanastoon. Kysymys tietysti kuuluu, mitä perusarvot ovat ja kuka ne määrittelee.
Ongelmia ei synny niin kauan kuin ehdokkaat tyytyvät kuvaamaan perusarvomittarilla itseään tai puoluettaan. Pulmiin joudutaan silloin, kun ehdokas tai puolue A asemoi itseään ehdokas tai puolue B:hen nähden tällaisia arvolauselmia tulkitsemalla ja antamalla ymmärtää olevansa ainoana oikeassa.
Aluillaan olevassa presidentinvaalissa näitä julkisuuden ja yksityisyyden rajoja varmasti taas koetellaan. Todennäköisesti vuoden 2000 presidentinvaalien toisintoa ei tule, koska ehdokkaiden roolit, tai pikemminkin siviilisäädyt, ovat kääntyneet päälaelleen. Jos ensi vuoden vaaleissa keskusteltaisiin samalla logiikalla kuin vuonna 2000, mistään muusta kuin siviilisäädyistä ei ehdittäisikään puhua.
Isokenkäinenkin tekee yksityiselämässään mitä omatunto kestää. Jos kolkuttaa toisen hotellihuoneen ovelle sopimattomaan aikaan, omatunto voi olla kolkuttamatta, mutta muiden moraalia asia voi koetella. Kun moraalin sekaan liitetään politiikka ja julkisuus, soppa on valmis.