Kirjoittaja opiskelee perinnöllisyystiedettä Oulun yliopistossa. Hän on tehnyt työharjoittelunsa ja kesätöitä Ruotsin rastaskerttusprojektissa.
Perinnöllisyystieteellisissä eli geneettisissä tutkimuksissa voidaan saada tietoa jonkin lajin kelpoisuudesta ja edellytyksistä menestyä. Geneettisissä tutkimuksissa saatuja tietoja voidaan parhaimmillaan soveltaa esimerkiksi luonnonsuojelubiologiassa.
Biologiassa kelpoisuus tarkoittaa yksilön suhteellista kykyä tuottaa lisääntyviä jälkeläisiä, eli sitä miten hyvin se onnistuu siirtämään omia geenejään seuraaville sukupolville. Sukusiitos on eräs kelpoisuutta alentava tekijä. Usein sukusiitos uhkaa esimerkiksi uhanalaisia lajeja, koska niillä lisääntyvien yksilöiden määrä populaatioissa on pieni.
Yleistäen voidaan todeta, että mitä läheisempää sukua yksilöt ovat toisilleen, sitä samankaltaisemmat ovat myös niiden perintötekijät. Suvullisesti lisääntyvillä lajeilla jälkeläinen saa puolet kummankin vanhempansa geeneistä. Näin ollen vanhemman ja jälkeläisen perimät ovat 50 prosenttisesti samanlaiset.
Lähisukulaisten pariutuessa niiden jälkeläinen voi saada perimäänsä kahdet melko samankaltaiset perintötekijät. Sukusiitos siis vähentää perinnöllisen muuntelun määrää. Ilmiötä kutsutaan nimellä sukusiitosheikkous. Yksipuolinen perimä ei anna lajille yhtä hyviä edellytyksiä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, kuten ympäristömuutoksiin, kuin mahdollisimman monipuolinen perimä.
Sukulaispariutumisten tuloksena perintötekijöissä on yleensä myös sellaisia tekijöitä, jotka voivat alentaa jälkeläisen elinkykyä, jos se saa tekijän molemmilta vanhemmiltaan.
Linnuilla kelpoisuutta mittaavat etenkin poikueen koko, kuoriutuneiden munien osuus, lentoon päässeiden poikasten lukumäärä ja nuorten lintujen selviytyminen takaisin synnyinpaikalleen seuraavana vuonna. Suuri poikuekoko tai suuri lentoon päässeiden poikasten lukumäärä viestivät hyvästä kelpoisuudesta.
Lundin yliopiston tutkimusprojektissa on seurattu rastaskerttusia ja niiden menestymistä pitkällä aikavälillä. Pesiviä lintuja vuodesta toiseen seuraamalla on niiden keskinäiset sukulaisuussuhteet voitu selvittää ja yksilöt on voitu sijoittaa sukupuuhun.
Tutkimuksessa rastaskerttusista valittiin sisaruspareja. Toinen sisaruksista oli palannut takaisin synnyinpaikalle ja toinen ei. Geneettisin menetelmin voitiin varmistua siitä, että kummallakin sisaruksella oli samat vanhemmat. Linnut olivat samaa sukupuolta ja samankokoisia, joten niillä oli yhtä hyvät lähtökohdat menestyä elämässä.
Kun näiden sisarusparien perinnöllistä materiaalia vertailtiin toisiinsa, huomattiin että sisaruksista juuri ne, joiden perinnöllinen materiaali oli monipuolisempaa kuin toisen sisaren, palasivat takaisin synnyinpaikalle.
Perimän homogeenisyys siis kielii alentuneesta kelpoisuudesta, koska sisaruksista ne, joiden perimän koostumus oli yksipuolisempaa menestyivät huonommin.
Rastaskerttuspopulaatioissa esiintyy joskus myös vanhempien ja jälkeläisten tai sisarusten välisiä pariutumisia. Lisäksi syrjähypyt ovat rastaskerttusella yleisiä, ja suuri osa pesueista on useamman kuin yhden koiraan hedelmöittämiä. Yhdessä poikueessa voi siis olla useamman kuin yhden isän poikasia.
Tutkimukset kertovat yksiselitteisesti, että mitä läheisempää sukua vanhemmat toisilleen ovat, sitä huonommin niiden jälkeläiset menestyvät. Esimerkiksi hyvin läheistä sukua olevien vanhempien tuottamista munista suuri osa jää kuoriutumatta.