Tuore selvitys vuorotteluvapaasta kyseenalaistaa toistakymmentä vuotta toimineen järjestelmän perusteita. Tutkimuksen päätelmät ovat kuitenkin hätäisiä. Vuorottelulla on sijansa työelämässä.
Työ- ja elinkeinoministeriön teettämä selvitys vuorotteluvapaan työllisyysvaikutuksista kyseenalaistaa rankasti järjestelmän toimivuutta. Selvityksen mukaan järjestelmä olisi epäonnistunut tavoitteessaan tukea työssä jaksamista. Tähän päätelmään neljän tutkijan ryhmä on tullut tarkastellessaan vapaan jälkeistä työllisyyttä, varhaiseläkkeelle hakeutumista, sairauspoissaoloja ja ansiotuloja.
Myönteisiä vaikutuksia ryhmä on kuitenkin havainnut vapaan sijaisena toimineiden henkilöiden myöhemmässä työhistoriassa. Järjestelmä on parantanut näiden työllistymistä, koska se on antanut monille mahdollisuuden saada tukevampi jalansija työelämästä.
Vuodesta 1996 alkaen voimassa ollut järjestelmä on tarjonnut työelämässä vähintään kymmenen vuotta olleelle mahdollisuuden irtautua työstä vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään vuodeksi. Vapaan virallisena tarkoituksena on edistää työntekijän työssä jaksamista ja samalla parantaa työttömänä työnhakijana olevan henkilön työllistymisedellytyksiä työkokemuksen kautta.
Mahdollisuutta on tähän mennessä käyttänyt 150 000 suomalaista. Asemaansa työmarkkinoilla vahvistaneiden sijaisten joukko on siis kaikkea muuta kuin pieni.
Jos järjestelmästä ei todella ole ollut mitään tukea vapaalle jääneiden työssä jaksamiseen, on oikeutettua puhua epäonnistumisesta. Sellaiseenhan näyttää viittaavan tulos, jonka mukaan vuorottelu ei olisi jarruttanut varhaiseläkkeelle jäämistä tai sairauspoissaoloja.
Tässä kohdassa tutkimuksen päätelmiin liittyy kuitenkin olennainen heikkous. Tuloksista ei näy missään määrin se, miten vuorotteluvapaalla olleet olisivat jaksaneet töissä, jos he eivät olisi päässeet välillä vetämään henkeä. Jos työelämän uuvuttamat henkilöt pystyvät jatkamaan työelämässä vapaan jälkeen yhtä kauan kuin parempivoimaiset, sitä voi pitää yksiselitteisen myönteisenä seurauksena.
Sama koskee sairauspoissaoloja. Tutkimuksen mukaan ne siis ovat lähes yhtä yleisiä vuorotteluvapailla olleilla kuin muilla työntekijöillä. Tästäkään ei voi päätellä sitä, että vapaajakso olisi ollut hyödytön. Näin siksi, että tietoa ei tässäkään ole vaihtoehtoisesta tilanteesta eli siitä, kuinka paljon tuo joukko olisi sairastellut, jos ei olisi välillä päässyt vapaalle voimia keräämään.
Selvitys mittaa vain yhden puolen asioista, eikä se ehkä ole koko kuva. Tutkimuksen tekijät ovat ilmeisiä numerovirtuooseja, mutta muutama vuorotteluvapaalla olleen syvähaastattelu olisi voinut olennaisesti tarkentaa johtopäätöksiä.
Selvityksen päätelmät eivät näytä onneksi uhkaavan vuorotteluvapaajärjestelmän tulevaisuutta. Se on vakinaistumassa ensi vuoden alussa, tosin vapaalle jäävän kannalta aiempaa heikommin ehdoin. Jos järjestelmä tästä syystä nuupahtaa, samalla katoaa monen ihmisen mahdollisuus saada sijaisena tarpeellista kokemusta työelämästä. Surkea seuraus aikana, jolloin työttömyys on kovassa nousussa.
Rutinaa järjestelmän kustannukset ovat aiheuttaneet etenkin työnantajaleirissä. Se on ymmärrettävää etenkin aikojen ollessa tiukat. Nyt työnantajien osuus järjestelmän kustannuksista on 52 prosenttia.
Valistunut työnantaja ottaa kuitenkin huomioon paitsi omat tarpeensa myös työntekijöiden toiveet. Vuorotteluvapaajärjestelmä ei ole työntekijän ja työnantajan välistä nollasummapeliä, jossa vain toinen voittaa.