Itsensä työllistäjien eli erilaisten yhden hengen yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien asemassa on vakavia ongelmia, mutta ei näytä kovin lupaavalta, että niihin puututtaisiin, vaikka tavoite on kirjattu hallitusohjelmaan. Tähän viittaa se, ettei tammikuussa julkaistu työ- ja elinkeinoministeriön selvitys itsensä työllistävien asemasta ole herättänyt suurta kiinnostusta.
Suomen Yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen sanoi Kalevan haastattelussa (28.2.), ettei itsensä työllistävien nykytilanteessa ole ongelmia, joiden takia heidän asemansa vaatisi korjaamista. Vanhanen on yksi itsensä työllistävien asemaa pohtineen työryhmän jäsenistä.
Työelämän trendi, jossa aikaisemmin palkkatyönä tehtyä työtä ulkoistetaan itsenäisten yrittäjien tehtäväksi, on kasvattanut itsensä työllistävien määrää vauhdilla. Tilastokeskuksen vuoden 2012 Työvoimatutkimuksen mukaan yksinyrittäjinä toimi yli 150 000 henkilöä, kun heitä kymmenen vuotta aikaisemmin oli runsaat 120 000.
Freelancer-verokortilla työskenteli viime vuonna noin 50 000 henkilöä. Freelancer ei ole yrittäjä, vaan henkilö, joka työskentelee itsenäisesti useammalle toimeksiantajalle, mutta ei ole näihin työsuhteessa.
Suomen Yrittäjien vuoden 2010 tilaston perusteella Suomessa on noin 70 000 yrittäjää, joiden tulot jäävät alle 20 000 euroon. Useat tutkimukset osoittavat, että yrittäjien eläke- ja sosiaaliturva tulee pienituloisimmille niin kalliiksi, että moni ei selviä tehtävästä, vaan syö tulevaa eläkettään ja sosiaaliturvaansa.
Tästä kaikesta huolimatta Suomen Yrittäjät ry:n johtajan mielestä on parasta, ettei näille ongelmille pidä tehdä mitään.
Vanhasen näkemys kertoo ilmiselvän asian: järjestö ei pidä vaatimattomia yhden ihmisen putiikkeja yrityksinä, joiden asemasta heidän tarvitsisi kantaa huolta. Eipä tietenkään, kun on niiden isojen yrittäjien etu, että he voivat teettää saneluhinnoilla entistä palkkatyötä itsensä työllistäjillä ja samalla siirtää heille osan yrittämisen riskistä.
Sekin iso etu työn ulkoistamisessa on, ettei suomalainen itsensä työllistäjä saa yhdistää voimiaan kollegoidensa kanssa ja sopia yhdessä vaikka vähimmäispalkkioista, jolla myydä työpanostaan sille isolle yrittäjälle. Suomessa kilpailuviranomaiset ovat tulkinneet, että EU:n kilpailuoikeus estää tämän.
Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä käy ilmi, että Saksassa työntekijän kaltaisten yksinyrittäjien asema rinnastetaan enemmän työntekijään kuin yrittäjään. Vaikka samassa EU:ssa ollaan, ainakaan Saksassa ja Tanskassa kilpailuoikeus ei estä itsensä työllistäjien keskinäisiä sopimuksia.
Suomessa yrittäjän eläkemaksut ovat 22,5–23,85 prosenttia yrittäjätulosta. Se on lukuisille itsensä työllistäjille niin kallis, että he määrittävät yrittäjätulonsa minimiin.
Esimerkiksi Tanskan sosiaaliturvajärjestelmä ei erottele ihmisiä työntekemisen muodon perusteella, vaan yrittäjien sosiaaliturva on samantyyppinen kuin työntekijöilläkin. Myös Ruotsissa sosiaaliturvajärjestelmän erot yksinyrittäjien ja palkansaajien välillä ovat melko vähäiset.
On lyhytnäköistä antaa työnantajien edun jyrätä, kun päätetään kasvaneen itsensä työllistäjäjoukon asemasta yhteiskunnassa.
Voi tuntua kätevältä antaa työnantajille ohi neuvottelujärjestelmien halpaa työvoimaa. Ratkaisu tuottaa tulevaisuuteen joukon eläkeläisiä, joilla on niin pieni eläke, että he tarvitsevat toimeentulotukea. Se on murhenäytelmä näille parhaansa mukaan töitä paiskineille ihmisille ja kallis ratkaisu yhteiskunnalle.
Itsenäinen ammatinharjoittaminen voi olla monelle hyvä ja joustava tapa työllistää itsensä. Jos itsensä työllistäjillä olisi samanlaiset mahdollisuudet yhteiseen edunvalvontaan kuin työntekijöillä ja paremmin hoidettu sosiaaliturva, vielä useampi voisi olla valmis työllistämään näin itsensä.