Yrittäjien eläkejärjestelmä YEL piiputtaa. Helsingin Sanomien (15.8.) uutisen mukaan valtion osuus eläkejärjestelmän rahoittamisessa kasvaa vauhdilla. Vielä kuusi vuotta sitten valtio maksoi menoista kaksi prosenttia, 23 miljoonaa euroa, kun se ensi vuonna on varautunut maksamaan yrittäjien eläkekuluista 22 prosenttia, noin 290 miljoonaa euroa.
Lain mukaan valtio kattaa puuttuvan osuuden silloin, kun eläkemaksuilla kootut rahat eivät riitä nyt maksussa olevien eläkkäiden kustantamiseen. Ennusteen mukaan valtion osuus yrittäjien eläkkeistä kasvaa tulevaisuudessa vielä entisestään.
Palkansaajien eläkevakuutusmaksusta työnantaja maksaa keskimäärin 17,75 prosenttia palkasta ja työntekijä iästä riippuen 6,35 prosenttia tai 7,85 prosenttia. Yrittäjä maksaa eläkevakuutusmaksua iästään riippuen joko 24,10 prosenttia tai 25,60 prosenttia työtulostaan. Yrittäjän eläkevakuutusmaksut ovat kokonaan vähennyskelpoisia verotuksessa.
Toisin kuin palkansaaja, yrittäjä voi ilmoittaa itse työtulonsa suuruuden. Moni ilmoittaa työtulonsa mahdollisimman alhaiseksi.
Alivakuuttaminen tulee kalliiksi valtiolle, mutta se on riski yrittäjälle itselleenkin. Eläkevakuutusmaksun perusteeksi määritelty tulo määrittelee myös sairauspäivärahan tason. Tämä riski realisoituu varsin monella. Sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Hannu Ijäksen mukaan 20 prosenttia yrittäjistä joutuu jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle ennen vanhuuseläkettä.
Alivakuuttajissa on hyvin tienaavia yrittäjiä, jotka uskovat saavansa rahalleen paremman tuoton sijoittajina. Toinen puoli ongelmaa on se, että moni YEL:n piiriin kuuluva tienaa niin vähän, ettei tuloista liikene rahaa eläkemaksuihin. He syövät sosiaaliturvaansa pakon edessä.
Ongelma on osa isoa kokonaisuutta, joka liittyy työn muotojen muuttumiseen. Jo 700 000 ihmistä tekee Suomessa työtään määräaikaisena, osa-aikaisena ja eri tavoin itsensä työllistävänä. Monien työmarkkina-asema myös vaihtelee näiden eri muotojen välillä. Vakituisessa, kokoaikaisessa työsuhteessa työskentelee 1,5 miljoonaa ihmistä. Luvut käyvät ilmi kirjasta Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta (Vastapaino 2018).
Itsenäiset ammatinharjoittajat, freelancerit, erilaiset itsensätyöllistäjät kuuluvat YEL:n piiriin. Osa tekee työtä freelance-verokortilla, osa on perustanut yrityksen. Mutta voiko puhua varsinaisesta yrittämisestä silloin, kun (yksin)yrittäjä myy omaa työpanostaan yhdelle tai useammalle toimeksiantajalle? Työn hinnoittelu on vahvasti ostajan käsissä.
Jos nostaa työnsä hintaa niin, että se pitää sisällään myös eläkevakuutus- ja muut kulut, aina löytyy joku toinen yksinyrittäjä, joka tekee halvemmalla.
Yleensä ajatellaan, että yrityksen perustaminen tarjoaa riskejä, mutta toisaalta mahdollisuuden tehdä voittoa. Omaa työpanostaan myyvä kantaa kyllä yrittäjyyden riskit, mutta jää vaille vaurastumisen mahdollisuutta.
Yksi osaratkaisu ongelmaan olisi yksinyrittäjien kollektiivinen neuvotteluoikeus. Yhdessä neuvotellessaan yksinyrittäjillä olisi paremmat mahdollisuudet saada tulotasoaan nostettua – jotta pystyisi kustantamaan edes oman sosiaaliturvansa. Suomessa on tulkittu, että kilpailulait estävät yksinyrittäjien kollektiivisen neuvotteluoikeuden.
Toinen osaratkaisu olisi se, että yksinyrittäjien toimeksiantajat joutuisivat maksamaan työsuorituksen lisäksi erikseen oman osansa yksinyrittäjän eläkevakuutuksesta.