Lissabon on Portugalin pääkaupunki, jossa havahtuu kadunkulma toisensa jälkeen kengänkiillottajiin. Iäkkäät herrasmiehet eivät tyrkytä putsausta, vaan antavat ihmisten kulkea rauhassa ja päättää itse, tarttuako tarjolla olevaan palveluun.
Riittävän monta vaihdettua katsetta kiillottajien kanssa johtaa siihen, että alkaa vilkuilla kenkiensä kärkiä. Sellainenhan on normaali suomalainen sisäänpäinkääntynyt keskustelija (introvertti). Portugalissa suomalainen viihtyy helposti.
Mutta tiedätkö millainen on suomalainen ulospäinsuuntautunut keskustelija (ekstrovertti)? Sellainen, joka siirtää katseensa omista kengistään keskustelukumppanin kenkiin.
Niin tai näin, turistin Lissabonissa on lopulta ostettava kengät tai kaivettava matkalaukusta pari, joita voi kiillottaa.
Kengänkiillottajan penkkiin on ehdottomasti päästävä istumaan kerran elämässään. Näiden yrittäjämiesten palveluista maksaa pihikin turisti mielellään. Kengänkiillottajiin tuskin törmää koskaan Suomessa. Yrittäjäperinnettä kengänkiillotuksen toimialalle ei ole tähän maahan syntynyt, vaikka liki jokaisen maalaispitäjänkin historiasta tiedetään taitavia suutareita, räätäleitä, ompelijoita, kampaajia tai seppiä.
Kuka tuntee enää yhtään käsityöläisyrittäjää? Nykyvaatteet, asusteet tai kengät tulevat marketteihin kaukaa. Köyhät ihmisjoukot, jopa lapset valmistavat niitä yötä päivää muutaman kolikon päiväpalkalla.
Yrittäjiä Suomessa pitäisi riittää, sillä Tilastokeskuksen mukaan yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt huomattavasti kymmenessä vuodessa. Tilastot työelämästä 40 vuoden ajalta 1970-luvun alusta osoittavat, että myös työnantajana toimivien yritysten määrä on lähes kaksinkertaistunut noin 40 000 yrityksestä runsaaseen 70 000 yritykseen.
Suomen Yrittäjissä yritysten määrän nopeaa kasvua pidetään työelämän yhtenä suurimpana muutoksena, johon poliitikkojen ja työmarkkinoiden pitäisi kyetä reagoimaan.
Mitä muutos käytännössä tarkoittakaan, siitä varmasti käydään perusteltua väittelyä viimeistään vuoden päästä, kun ohjelmassa ovat eduskuntavaalit ja uuden hallituksen aikeet.
Isien ja isoisien aikaan 1970-luvulla mentiin töihin huomattavasti isompiin yrityksiin kuin nykyään.
Ilmiö todentuu sillä, että palkansaajien määrä Suomessa on säilynyt viimeiset 40 vuotta liki pitäin samana noin 1,4 miljoonassa, vaikka yritysten määrä on siis kaksinkertaistunut.
Toki työpaikkoja on tullut lisää moninkertaisesti julkisille aloille, erityisesti kuntiin.
Työpaikka suuressa yrityksessä, valtiolla tai kunnassa on lähivuosina aikaisempaa harvinaisempaa. Yritysrakenne perustuu entistä enemmän mikroyritysten joustavaan yhteistyöhön. Valtion ja erityisesti kuntien palvelut siirtyvät yritysketjujen ja yksinyrittäjien verkostojen tuottamiksi.
Julkisia hankintoja koskevaa sääntelyä muutetaan parhaillaan niin, että pienten yritysten pitäisi saada nykyistä helpommin kauppaa esimerkiksi kuntien ruokahankinnoista tai sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä.
Digitaaliseen työhön syntyneeltä sukupolvelta yksinyrittäjyys onnistuu luontevasti. Esimerkiksi Oulussa uusien aloittavien startup-yritysten määrä vaikuttaa lupaavalta. Ehkäpä nuorilta sujuu työ myös ilman kaunakateutta, joka nousi esiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksessa suomalaisia leimaavaksi piirteeksi.
Parhaimmillaan yksinyrittäjä voi tuntea olevansa vapaa kuin katuja kulkeva kengänkiillottaja, jota eivät rasita pömpöösitalojen ongelmat, kuten pysähtyneisyys, syövyttävät ylipitkät palaverit tai itse itseään ruokkiva hallintobyrokratia.