On vaikea nähdä, millä tavalla vallan siirto Venäjän alueilta Moskovaan auttaa maata taistelussa terroristeja vastaan.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin maanantainen puhe on yksi selkeistä käännekohdista neuvostoajan jälkeisessä historiassa. Venäjän jäljellä oleva vapaa lehdistö on puhunut presidentin tekemästä vallankaappauksesta, ja sellaiselta hänen suunnitelmansa myös ulospäin näyttävät. Yhdysvaltain ja Euroopan unionin johdon suunnalta on kuulunut arvostelua, jonka Venäjä on kiukkuisesti torjunut puuttumisena sisäisiin asioihin.
Totta onkin, että jokaisen maan hallintorakenteen sisäinen järjestäminen on puhtaasti sen oma asia. Ulkopuolisten velvollisuutena on silti sanoa ääneen, jos järjestelyt herättävät huolta tai pelkoa, ehkä jopa kauhun tunteita. Vastaavasti Yhdysvaltoja on aiheellisesti arvosteltu sisäisen turvallisuuden nimissä tehdyistä ylilyönneistä, jotka ovat kaventaneet kansalaisvapauksia.
Putin ilmoitti aikovansa ottaa itselleen vallan valita maan kaikkien 89 alueellisen yksikön johtajat, siis alueiden kuvernöörit ja tasavaltojen presidentit, jotka ovat Boris Jeltsinin ajoista lähtien saaneet valtakirjansa paikallisissa vaaleissa. Jatkossa alueparlamenttien tehtäväksi jää hyväksyä Kremlin valitsema mies tai nainen. Tällainen on kumileimasindemokratiaa puhtaimmillaan.
Uudistus vaatii lainmuutoksen, mutta duuma on niin vahvasti presidentin käsissä, että lopputuloksesta ei ole epäilyä. Lisäksi Putinin esittelemät muut uudistukset vahvistavat entisestään hänen tukenaan olevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen asemaa.
Muutoksilla Putin sanoo vahvistavansa sisäistä turvallisuutta ja Venäjän eheyttä, vaikka ei sen alueilla Tshetsheniaa lukuunottamatta eroaikeita ole haudottu. Aluejohtajat on jo aiemmin alistettu Kremlin käsikassaroiksi, ja nyt viedään viimeinenkin liikkumavara pois. Eivät he mitään demokratian esitaistelijoita ole olleet, mutta tästäkin huolimatta aluejohtajien vaalit ovat olleet tärkeä demokraattinen elementti.
Maanantaina kaikki 89 aluejohtajaa olivat kuuntelemassa Putinin puhetta, eikä protesteja kuulunut. Kommenteissaan viikon aikana esimerkiksi Karjalan, Murmanskin ja Arkangelin johtajat ovat tukeneet presidentin aikeita. On mahdollista, että he eivät paljon muuta voisikaan: kyse on vallasta, ja ehkä myös pelosta. Putinin sana on laki jo ennen kuin uutta lakia on olemassa.
On suuri vaara, että muutos halvaannuttaa sisäistä kehitystä enemmän kuin tehostaa sitä.
Mitä alueilla uskalletaan päättää tämän jälkeen? Valtavan maan asiat alistetaan yhä enemmän Moskovaan, ja siellä on vastassa byrokraattinen sekasotku presidentin hallinnon, hallituksen ja muun virkakoneiston välillä. Tämä tuskin voi olla vaikuttamatta esimerkiksi monien Suomen lähialueyhteistyölle tärkeiden hankkeiden etenemiseen.
Kehitys ei merkitse suoraa paluuta sen paremmin tsaarinaikaan kuin kommunistikauteen, mutta Venäjän historiasta tuttu vallan keskitys elää yhä sitkeässä. Tätä kuvaa vahvistaa se, että tiistaina ilmoitettiin valtiollisten öljy- ja kaasujättien Rosneftin ja Gazpromin yhdistämisestä. Sekin tapahtuu Putinin sisäpiiriläisten tiukassa ohjailussa, ja näin sekä poliittinen että taloudellinen mahti on yhä enemmän keskittynyt Kremliin.
Näin toimien Putin tekee itsestään korvaamattoman. Hänen takanaan on tyhjiö. On pakko kysyä, mitä Venäjälle tapahtuu, jos Putin estyy syystä taikka toisesta hoitamasta tehtäviään.Liikaa on yhden miehen varassa.