Lasten yksinolo kotona on yleensä turvallista Suomessa. On silti toinen juttu, kuinka lapsi itse kokee asian: se on ehkä hetken hauskaa, mutta pitkän päälle ikävää, jopa pelottavaa. Pelon tunteen syntymiseen ei tarvita välttämättä muuta kuin ukkosen jyrähtely.
Lasten yksinolon määrä on huipussaan kesälomien aikaan, jolloin jopa puolet Suomen peruskoululaisista viettää kokonaisia työpäiviä ilman vanhempia. Takavuosiin verrattuna helpotusta on tuonut se, että lapsi ja vanhemmat tavoittavat toisensa kännykällä aina ja kaikkialta. Silti kännykkä ei voi kokonaan korvata lähellä olevaa vanhempaa tai muuta huolehtijaa.
Töissä oleville vanhemmille lasten kesähoito on usein taiteilua, jossa käytetään apuna mummoja, vaareja ja muita sukulaisia, naapurin tyttöjä tai tätejä taikka omien lomien järjestelyjä. Jos vanhemmat pitävät neljän viikon lomansa peräjälkeen, lapsen yksinolopäiviä ei kesässä jää kuin parin viikon aika. Mutta kuten professori Lea Pulkkinen totesi Kalevan haastattelussa, siinäkin ratkaisussa on huonot puolensa. Perhe tarvitsee myös sellaista lomailua, jossa kaikki voivat olla mukana.
Joissakin kaupungeissa kuten Oulussa apua tarjoavat myös seurakunnat, joiden osan kesää tai koko kesän kestävä lasten päivätoiminta on monille perheille suuri helpotus. Myös muut järjestöt ja kunnat tarjoavat leirejä, mutta erityisesti suurissa kaupungeissa voisi kunnilta odottaa enemmänkin. Kun kerran esimerkiksi Oulussa seurakuntayhtymä pystyy pyörittämään lasten leiriä läpi kesän, on kumma, ettei kaupunki onnistu pitämään nuorisotalojaan avoinna heinäkuussa. Ne eivät korvaa koteja, mutta tarjoavat mielekästä tekemistä ja isomman ihmisen läsnäoloa.
Pitkän ajan ratkaisu voisi lähteä siitä, että ainakin alakoululaisille tarjottaisiin läpi kesän kerhotoimintaa samalla tavalla kuin he voivat lukukausien aikana osallistua koulujen iltapäivätoimintaan. Tuo kuntien ja järjestöjen palvelumuotohan polkaistiin pystyyn 1990-luvulla nopeasti sen jälkeen kun rouva Eeva Ahtisaari oli painokkaasti nostanut esiin kotona yksin olevien pienten koululaisten asian.
Mistä nyt löytyisi se arvovaltainen herättelijä, joka nostaisi lasten asian päättäjien tietoon? Professori Lea Pulkkiselta löytyi jo asiaan myös se taloudellinen perustelu, johon tällainen uudistus helposti tökkää: "Se (koululaisten kesätoiminta) olisi ennaltaehkäisevää työtä, joka maksaisi itsensä myöhemmin takaisin."
paakirjoitus@kaleva.fi