”Kuinka paljon kaupunki voi saada säästöjä sammuttamalla katuvaloja? Miten säästöjen käy, jos joku pimeällä liikkuessaan loukkaakin itsensä?” Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen miettii.
”Liikennevahingoista voi tulla paitsi aineellisia vahinkoja myös sairauspoissaoloja aiheuttavia loukkaantumisia ja vammautumisia”, Tarvainen huomauttaa.
”Esimerkiksi liikennekuolema maksaa noin kaksi miljoonaa euroa ja vakava vammautuminen noin miljoona euroa.”
Hän ei halua ottaa kantaa yksittäisten kaupunkien tai kuntien päätöksiin pimentää katuvaloja. Hän kuitenkin toivoo, että päätökset perustuvat vaikutusten huolelliseen arviointiin, ja että arvioinnissa on otettu huomioon myös turvallisuus.
Oulun lähiöissä on tästä syksystä lähtien totuteltu entistä pimeämmille pikkutunneille. Kaupungissa on päätetty säästösyistä sammuttaa tai himmentää asuinalueiden katuvalot arkiöinä iltayhdentoista ja aamuviiden välisenä aikana. Sammumisen sijaan katuvalot himmenevät niillä alueilla, joissa on jo siirrytty led-valaisimiin. Vanhat elohopeahöyryvalaisimet korvataan lähivuosina kokonaan ledeillä.
Sammutusten ulkopuolelle jäävät ydinkeskustan alue, suurimmat aluekeskukset sekä liikennevalokohteet, joissa on suojateitä.