Yksi tähti liikaa samassa pakassa

Venäjä on suurin suosikki maailmanmestariksi, jos tilannetta tarkastellaan tähän mennessä pelattujen otteluiden perusteella.

-
Kuva: Lehtikuva

Venäjä on suurin suosikki maailmanmestariksi, jos tilannetta tarkastellaan tähän mennessä pelattujen otteluiden perusteella. Punakone oli musertavan ylivoimainen Tukholman lohkossa. Päävalmentaja Zinetula Biljaletdinovin joukot voittivat kaikki ottelunsa ja tekivät kaukalossa mitä halusivat.

Heikompia joukkueita vastaan Venäjä säästeli voimiaan ja teki ainoastaan sen, mitä voittoon vaadittiin. Ruotsi- ja Tshekki-ottelut osoittivat kuitenkin joukkueen todellisen iskukyvyn.

Keskushyökkääjä Jevgeni Malkin tuhosi omalla henkilökohtaisella panoksellaan siihen saakka turnauksessa voitosta voittoon edenneen Tre Kronorin. Isokokoinen Malkin oli mukana kaikessa; kulmaväännöissä, pelikatkojen aikaisissa torikokouksissa ja maaleissa. Ykkössentteri merkkautti tililleen tehopisteet 3+2=5 ja oli jäällä jokaisen Venäjän tekemän seitsemän maalin aikana.

Malkinin dominointi Ruotsi-ottelussa osoitti sen, ettei häntä ole turhaan tituleerattu tämän hetken maailman parhaaksi jääkiekkoilijaksi.

Venäjän yllä leijuu kuitenkin uhkakuvia. NHL-seura Washington Capitalsin kaksikon Aleksandr Ovetshkin–Aleksandr Semin liittyminen joukkueeseen puolivälierien alla ei lupaa automaattisesti hyvää.

Semin ja koko kisojen ajan punanutuissa pelannut Pavel Datsjuk ovat huippupelaajia, jotka tyytyvät tarvittaessa myös näkymättömämpään rooliin joukkueen sisällä. Rokkitähden tavoin siviilissä pukeutuvasta Ovetshkinista ei voi sanoa samaa.

26-vuotias Ovetshkin haluaa olla joukkueen kirkkain tähti. Mies, jonka ympärillä koko toiminta pyörii niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Moskovassa varttunut laitahyökkääjä on mennyt urallaan viime vuodet alamäkeä, vaikka hän pelasi tänä keväänä vahvat pudotuspelit NHL:ssä. Viime keväänä Bratislavan MM-jäällä Ovetshkin kiukutteli viiden ottelun verran ilman tehopisteitä.

Ja Ovetshkinin kohdalla on aina olemassa riski. Jos hommat eivät suju hänen toivomallaan tavalla, yöelämän valot kutsuvat. Niissä juhlissa on tuskin pulaa seurasta.

Jevgeni Malkinissa on jotain samaa kuin häntä vuotta vanhemmassa Ovetshkinissa. Miehiä yhdistää paitsi huikea henkilökohtainen taito, niin halu olla joukkueen kiistaton johtaja.

NHL:n runkosarjan pistepörssin voittanut Malkin pelasi talven parhaat ottelunsa silloin, kun Pittsburgh Penguinsin toinen supertähti, kanadalainen Sidney Crosby, oli loukkaantumisen takia sivussa peleistä.

Crosbyn palattua kaukaloon Malkinin sädekehä himmeni, eikä tehopisteitä ropissut enää totuttuun tahtiin. On hyvin mahdollista, että sama ilmiö toistuu nyt Ovetshkinin tulon myötä.

Venäjän välieräpaikka on kaikesta huolimatta varma. Pirteää kiekkoa pelaava Norja oli Tukholman lohkon todellinen yllättäjä, mutta sen rajat tulevat väistämättä vastaan torstaina Venäjän tähtisikermää vastaan.

Jos ihmeitä ei tapahdu, Venäjän lisäksi Tukholman lohkosta Helsingin välieriin rantautuu Ruotsi. NHL-pelaajia pursuava Tre Kronor painii turnauksessa akuutin maalivahtiongelman kanssa, sillä maan ykköstorjujan, New York Rangersin Henrik Lundqvistin, ottelut jatkuvat yhä Pohjois-Amerikassa.

Viktor Fasth ja Jhonas Enroth haparoivat alkusarjassa vuoronperään tolppien välissä. Tahtiin on tultava muutos, mikäli Ruotsi aikoo saada hyvityksen viime kevään pettymykselleen.

Ruotsin kannalta on onni, että se kohtaa Venäjän seuraavan kerran aikaisintaan sunnuntain loppuottelussa. Tilastot eivät valehtele, ja ne tietävät kertoa, että Tre Kronor on voittanut Venäjän MM-kisoissa viimeksi Ostravassa vuonna 2004.

Tshekki sopii Ruotsille puolivälierävastustajana paljon paremmin kuin moni muu maa, joten yllätystä tuskin nähdään tässäkään otteluparissa.

Norjan puolivälieräpaikan ohella Tukholman lohkon suurin yllätys oli se, että Tanska joutui taistelemaan kynsin ja hampain sarjapaikkansa puolesta. Lopulta käsikirjoitus toteutui, ja Italia tippui porrasta alemmaksi.

Ilmoita asiavirheestä