Kesäkuisilla vaaleilla Meksikoon valittiin presidentiksi oikeiston Felipe Calderon. Hänen on määrä ottaa virka vastaan 1. joulukuuta. Tällä välin kuitenkin hänen vastustajansa, vaalit täpärästi hävinnyt vasemmiston Andreas Manuel Lopez Oprador on jo ehtinyt itse julistautua presidentiksi.
Latinalaisen Amerikan maiden politiikassa on usein äkkikäänteitä riittämiin, mutta Meksikon tapahtumat ovat jo tyystin irtoamassa todellisuudesta. Käsillä on nyt iso valtio, jossa on kaksi presidenttiä, virallinen ja epävirallinen.
Ennen äänestystä Lopez Oprador uskoi voittavansa vaalit. Vaalien jälkeen hän uskoo voittaneensa ne. Puheita vaalivilpistä pidetään yllä, vaikka näyttö puuttuu. Tuloksena on kansan kahtiajako, jota tällä menolla lietsotaan yhä syvemmäksi.
Optimistisen tulkinnan mukaan Lopez Oprador onnistuu varjohallituksellaan estämään katumellakat. Pessimistisen tulkinnan mukaan Meksikon asiat suistuvat täyteen sekasotkuun, elleivät siellä jo olekin. Kun jossain joku julistautuu isossa torikokouksessa oikeaksi ja lailliseksi presidentiksi, se tarkoittaa, että kyseinen valtio on syvällä vaikeuksissa.
Demokratiaan kuuluu hyväksyä myös tappio, vaikka se olisi kirvelevä. Uusia vaaleja tulee, ja niissä voi yrittää uutta voittoa. Vaikka Lopez Oprador kuinka katsoisi edustavansa Meksikon köyhää enemmistöä, hänen toimintansa on edesvastuutonta.
Ei ole kymmentä vuotta siitä, kun Meksikossa loppui "institutionaalisen vallankumouspuolueen" 72-vuotinen yksinvalta. Meksikon uskottiin silloin siirtyneen vihdoin politiikaltaan normaaliin oloihin, mutta todellisuus kertoo jostain aivan muusta. Enemmänkin tässä ollaan tekemässä uutta vallankumousta.