Lämpötila on juuri laskenut alle kahdenkymmenen. Ilta on hämärtynyt, ja kansa velloo Kauppurienkatua ylös alas. Suurimmalla osalla miehistä ei ole t-paitaa kummoisempaa lämmikettä. Kenelläkään ei silti vaikuta olevan kylmä.
Perjantai-ilta on äänekäs, lämmin ja kostea. Elokuun alkava yö tiivistyy ympärillä jättäen kuulaan kesävalon ulkopuolelle. Jos kaskaat säksättäisivät, voisi kuvitella olevansa ulkomailla.
Kansa istuu patioilla ja seisoo kapakkien jonoissa. Rannan Elojazzeilta kiirivät viimeiset sävelet. Pizzeria Da Maxin patiolla muutama seurue syö pizzaa ja juo olutta. Kello käy yhtätoista, ilma on täynnä naurua ja puheensorinaa. Nousuhumalainen huulenheitto kuuluu kauas ja selvästi.
Sisällä istuu vajaat kaksikymmentä asiakasta ja tuoksuu herkulliselta. Krista Mikkonen ottaa vastaan tilauksia ja kantaa valmiita pizzoja pöytiin. Yleisin tilaus kuuluu olevan pizza ja olut.
Kassan viereisessä loossissa istuu kaksi tyttöä, joiden kasvoilla näkyy merkkejä kisaväsymyksestä. Toinen heistä puhuu kiivaaseen tahtiin puhelimeen.
"Missä sää oot? No et todellakaan oo tähän aikaan missään töissä. Meet kotia. Kuulekko, meet kotia nyt!"
Kesä on kiireistä aikaa pizzerialle. Yrittäjä Zaya Garamusi on pyörittänyt ravintolaa kaksi ja puoli vuotta.
"Parasta tässä työssä on itse työ ja se, että saa vetää omaa yritystä. Tykkään siitä, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. En haluaisi tehdä töitä koneiden parissa."
Max on tullut oululaisille tutuksi jo ennen Garamusia. Paikka on tunnettu majoneesipitsoistaan, jotka ravintola toi ensimmäisenä markkinoille. Majoneesin resepti on tarkasti varjeltu, mutta sen verran Garamusi suostuu kertomaan, että ihmeaine valmistetaan alusta loppuun asti itse.
Majoneesin lisäksi paikan suosituin pizza Max sisältää kebabia, herkkusieniä, sipulia ja chiliä. Ravintolan yleisin asiakas tuntuu olevan kolmekymppinen mies kavereineen, joten eipä ihme, että tuhteja kiekkoja menee satoja illassa.
Lämmin kesäyö tekee tehtävänsä, ja suurin osa asiakkaista hakeutuu patiolle, joka on auki huhtikuusta lokakuulle.
Denice Appleton, 24, ja Jaana Tuomaala, 26, ovat tulleet syömään kesken baari-illan. Nuoret naiset kertovat käyvänsä pizzalla silloin tällöin.
"Yleensä tulen kyllä paljon myöhemmin, baarista lähtiessä", Appleton kertoo.
"Mää puolestani käyn yleensä viikolla iltaisin, jos käyn. Viikonloppuisin en käy yleensä koskaan", Tuomaala jatkaa.
Pizzoja odotellessa tytöille maistuu lonkero. Samalla voi jutella illan kulusta ja siitä, mihin seuraavaksi suunnataan.
On keskiyö ja asiakkaat voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: he jotka ovat matkalla yhdestä baarista toiseen, he jotka ovat matkalla baarista kotiin ja he jotka ovat tulleet kotoaan hakemaan yösyömistä.
Mitä pidemmälle kello käy, sen vähäisemmäksi käy viimeisen asiakasryhmän osuus.
Nälkäisiä lappaa ovesta sisään kiihtyvällä tahdilla. Yhteen mennessä jono ulottuu kassalta ulko-ovelle. Ruuhkasta huolimatta pizzat kulkevat rivakasti uunista yösyöjien lautasille. Kaksi uunia, joista molempiin mahtuu kuusi pizzaa, paistavat ruokaa tasaiseen tahtiin.
Asiakkaiden ikähaitari liikkuu vasta täysi-ikäisyyden saavuttaneista nuorista keski-ikäisiin pariskuntiin. Viereisen loossin tyttöporukka kertaa illan tapahtumia kiivaaseen tahtiin.
"a) mulla oli viinipullo jääkaapissa, b) joku oli pölliny sen. Eiku b) olikin, että mun pipo oli vitun hukassa."
"Eiku b) joku oli ottanu sen ja juonu siitä, ja sitte se löyty sieltä sohvan takaa ja siinä oli enää jämät pohjalla."
"Mulla tekee mieli pizzaa. Otetaanko?"
"Ei"
"Niin, koska a) sulla ei oo rahaa ja b)..."
"Eiku mulla on rahaa, mutta en halua."
"Ja c) mun tupakitki on hukassa."
Kello 02.15 vuoronumeroiden ilmoitusämyri napsautetaan päälle. Tähän asti Mikkonen on kantanut pizzat suoraan asiakkaille. Nyt heitä on niin paljon, että päätetään siirtyä lappusysteemiin. Tilausta vastaan saa numeron, jota vastaan saa pizzan, jahka se on valmis.
Nelihenkinen porukka konkoilee sisälle ja jonoon. "Otatteko olutta? Isot vai pienet", kyselee farkkutakkinen mies seuralaisiltaan. Karu totuus selviää vasta kassalla, kun Mikkonen ilmoittaa, ettei olutta enää saa. Joukko tyytyy vesiin ja muutamaan pizzaan.
Vesipulloja näkyy useissa pöydissä. Nuorimies selittää kaverilleen, kuinka paljon öljyä tarvitaan yhden pullon tuottamiseen ja kuskaamiseen. Hetken päästä hän haluaa ystävältään parisuhdeneuvoja. Ilmeisesti poika on tehnyt jotain, josta omatunto soimaa.
Aikansa kuunneltuaan kaveri auttaa. "Siinähän se on, että jos sulta kysytään, että tykkäätkö, niin joo, mutta tykkäätkö niin paljon, ettet halua olla muiden kanssa. Se on sun omatunto, joka velvottaa. Ei mikään muu velvota. Tykkäätkö tarpeeksi? Siinä se. Mää sentään asun sen kanssa, enkä mää vieläkään aina tiedä, tykkäänkö."
14, 15, 16 ja 17, kuuluu kaiuttimista. Kaveri lähtee hakemaan pizzoja. Samassa hetkessä syyllisyytensä kanssa painiskellut nuorimies kääntyy takana istuvien tyttöjen puoleen ja pyytää heiltä puhelinnumeroa. Kaverin ilme on pettynyt, kun hän palaa pizzoineen. Pian hän poistuu ulos odottamaan.
Mikä erottaa humalaisen selväpäisestä? Eivät askeleet, ei äänenkäyttö, eikä välttämättä huojuminenkaan, vaan silmät. Vaikuttaa siltä kuin humalaisten kasvojen eteen olisi vedetty ohut harso, jonka läpi he tulkitsevat todellisuutta. Silmissä on veltto ja hidas katse, joka seuraa tapahtumia muutaman hetken viiveellä. Luomet räpsyvät laiskasti ja harvoin.
Näitä löysäkatseisia, sammaltavia yön kulkijoita kerääntyy solkenaan jonoon ja pöytiin. Patiolla palaa tupakka ja jutut raikuvat. Meneillään on yön pimein hetki. Vastapäisen ravintolan jono ulottuu melkein koko korttelin pituudelle. Viereisessä paikassa notkuu vain muutamia valomerkin jälkeisiä asiakkaita.
Roteva mies marssii pation läpi perässään valtavan kokoinen matkalaukku. Mukana kulkevat ystävä ja pikkuriikkiseen hameeseen sonnustautunut neiti. Miehet suuntaavat suoraan vessaan. Matkalla ei turhia käytöstapoja viljellä, vaan jonottavia ihmisiä tuupitaan pois tieltä ja käsketään varoa.
Kello 03.03 vuoronumerosysteemi on pyörähtänyt ympäri. Vajaassa tunnissa on mennyt 50 pizzaa. Mikkonen huikkaa, että ilta on kiireisin pitkään aikaan. "Normaalisti tahti on ehkä puolet tästä."
Nuoret neidit jakavat pizzan ja keskustelevat elämästä, miehistä ja rakastamisen vaikeudesta. "On se elämä muutakin kuin miehet. Pakkohan sen on olla", toinen tuumaa. Matkalla ulos he ohittavat miesseurueen pöydän.
"Jos ne laittaa hameen päälle, niin miksi ne laittaa sinne alle ne...."
"Ai legginssit?"
"Niin, ei Virossa kukkaan."
"Entä se toinen pöytä, onko siellä vielä ne Hanneksen saaliit?"
Hannesta ei näy, eikä saaliita. Miehet päättävät tilata yhteisen taksin.
Asiakkaita on enää reilut kymmenen. Välillä sisään astuu yksinäinen kulkija. Siivous on aloitettu ja pation pöydät ja tuolit on nostettu kasaan. Aurinko sarastaa ja taivaalla loistaa täysikuu. Kauppurienkatu on täynnä roskia, tupakantumppeja ja lasinsiruja. Harva näyttää iloiselta tai hilpeältä. Tunnelma on väsynyt ja surullinen.
Viiteen mennessä kaikki pizzat on tehty ja edessä on enää paikkojen siistiminen, kassan laskeminen ja seuraavan päivän valmisteleminen. Aamulla Garamusi aloittaa päivänsä reissulla tukkuun. Pizzeria avaa ovensa yhdeltätoista. Siinä välissä ehtii nukkua muutaman tunnin.