"En tiedä haluaisiko Lontoon-instituutin hallitus kauttani edes pidentää, mutta kolme vuotta on kyllä ihan sopiva aika työskennellä suurkaupungissa", sanoo kotiinsa Helsinkiin vuodenvaihteessa piipahtanut Seppo Kimanen.
Hän kertoo työnsä vievän seitsemän päivää viikossa, 12 tuntia päivässä. "Kuka tahansa siinä tyhjentää takkinsa kolmessa, neljässä vuodessa. Vasta vuoden kuluttua ryhdyn miettimään, onko minulla enää motivaatiota tähdätä johonkin uuteen työpaikkaan vai jäänkö vapaaksi taiteilijaksi."
Kalevan vuoden 2005 julkisuusteko -tunnustuksen Kuhmon Kamarimusiikin takia saanut Kimanen työskentelee nykyään Suomen Lontoon-instituutin johtajana. Kolmivuotisesta sopimuksesta on jäljellä reilut kaksi vuotta.
Instituuttiin siirtymisen myötä kamarimusiikkimiehen toiminta-alue laajeni tieteeseen ja muillekin hengen viljelyn saroille.
"Minulla on vielä mahdollisuus palata musiikkialan erityistehtäviin, esimerkiksi sellonsoittajaksi. Nyt johdan instituuttia täydellä sielulla. Tulokset näkyvät vuoden parin sisällä."
Kamarimusiikin
surutyö on ohi
Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisen johtajuuden Seppo Kimanen luovutti viime kesän jälkeen alttoviulisti-säveltäjä Vladimir Mendelssohnille.
Kuhmoon palaamista Kimanen ei haikaile. Siinä suhteessa hän on sujut itsensä kanssa, vaikka myöntääkin, että surutyö kesti odotettua pidempään.
Sellonsoittotaitoaan hän pitää koko ajan yllä, koska hän kuuluu yhä Jean Sibelius -jousikvartettiin. Instituutin johtajan työ on voittopuolisesti hallinnoimista.
"Toimistossa kuluu nyt selvästi enemmän aikaa kuin toimiessani Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana. Olen ratkaissut asian niin, että menen seitsemäksi aamulla töihin. Silloin minulle jää kaksi tuntia aikaa harjoitella sellolla, ennen kuin normaali työpäivä alkaa. Jonkin verran meillä on ollut konserttejakin koko tämän ajan, koska viikonloput ovat vapaita."
Suomalainen
joutuu nöyrtymään
Helppoa pienen maan myynnin edistäminen ei ole. Peruslähtökohtana Seppo Kimanen mainitsee, että muodostamme vain noin yhden prosentin Euroopan väestöstä, kun vanha brittikulttuuri vaikuttaa koko maapallon mitassa.
Suomalaisen kulttuurin edustajana toimiminen monikulttuurisessa, globaalissa ja kosmopoliittisessa Lontoossa jopa nöyryyttää.
"Tuskastuttaa, välillä raivostuttaakin huomata, kuinka syrjässä Suomi on brittinäkökulmasta", Kimanen myöntää.
"En haluaisi käyttää Suomesta sanaa mitätön, mutta suurelle osalle lontoolaisista maamme on melko lailla yhdentekevä. Monella kun ei ole läheistä kosketusta edes eurooppalaiseen kulttuuriin. Taidemusiikki on vain yksi pieni alalaji muiden joukossa."
"Vuodesta 2007 toivon silti suurta uuden suomalaisen taidemusiikin esiinmarssia, silloinhan tulee myös kuluneeksi 50 vuotta Jean Sibeliuksen kuolemasta."
Isossa-Britanniassa taidelaitokset ovat entistä enemmän riippuvaisia lipunmyynti- ja sponsorituloista. Niiden on oltava kaupallisesti menestyksellisiä.
"On vaikea tarjota kenellekään, edes parhaalle ystävälleen, mitään sellaista, joka ei myy. Tuntemattomilla taiteilijoilla on monta kynnystä edessä. Saksalaisten Göethe-instituutti ei esimerkiksi lainkaan panosta taidemusiikin markkinointiin Brittein saarilla."