Norjassa olympialajien huippu-urheilu on koottu Olympiatoppen-organisaation alle. Suomessa mietitään nyt vähän samanlaista ratkaisumallia: olisiko Suomen olympiakomitea se elin, joka ottaisi vastuulleen kaiken huippu-urheilun?
"Myös Suomen huippu-urheilulle olisi hyvä ratkaisu, jos sitä johdettaisiin yhden katon alta", sanoo Norjan mäkihypyn päävalmentaja Mika Kojonkoski, joka tuntee pohjoismaiden lisäksi myös keskieurooppalaisia tapoja hoitaa huippu-urheilua.
Opetusministeriön asettama huippu-urheilun strategiatyöryhmä istuu ja antaa raporttinsa syksyllä. Tiettävästi harkinnassa on Olympiakomitean roolin nostaminen.
"Täytyy muistuttaa, että suomalainen huippu-urheilu ei ole mitenkään katastrofitilassa. Ja jo vuonna 2004 Kalevi Kivistön työryhmä esitti, että Olympiakomitea ottaisi entistä suuremman vastuun huippu-urheilusta. Ei nyt olla mitään uutta keksimässä", Suomen olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen muistuttaa.
Olympiatoppen
on asiantuntija
Mika Kojonkoski ei kiistä, etteikö lajiliittojen ja Olympiatoppenin välillä olisi ajoittain ristivetoa.
"Mutta Olympiatoppenilla on auktoriteettia, jota ei kyseenalaisteta. Sillä on palveluksessaan entisiä huippuvalmentajia ja muita asiantuntijoita, joiden sana painaa. Vaikka me mäkivalmentajat valitsemme itse urheilijat huippuvalmennukseen, jossa urheilijan ei tarvitse miettiä rahahuolia, saamme tukea Olympiatoppenista. Monesti asioista keskustellaan kärkevästikin, mutta perustellusti."
Parhaan hyödyn esimerkiksi mäkihyppy saa tukitoimista, joita katto-organisaatio tarjoaa.
"Mäkimaajoukkueelle tarvittavat lääkärit, fysioterapeutit, ravintokonsultit ja muu apu tulevat Olympiatoppenin kautta. Ei niistä lajiliiton tarvitse huolehtia."
Olympiatoppenin urheilujohtaja on tällä hetkellä Jarle Aambö, entinen alppilajien huippuvalmentaja.
"Aambö on käytännössä yksinvaltias, kun viimeinen päätös pitää tehdä. Siinä eivät enää istu komiteat, hallitukset eivätkä valiokunnat jahkailemaan asiaa", Kojonkoski naurahtaa.
Urheiluopistojen
rooli muuttunut
Mika Kojonkosken mielestä suomalaisen urheilujärjestelmän hyviä erityispiirteitä ovat monipuoliset harjoitusolosuhteet, kuten isot monitoimihallit eri puolilla maata.
"Suomessa osataan urheilupaikkarakentaminen. Kun vie norjalaisia vaikka Kuopiohalliin, he ihmettelevät huippuolosuhteita huuli pyöreänä."
"Suomalainen vahvuus on ollut myös urheiluopistoverkosto. Tosin se ei enää tue huippu-urheilua yhtä voimakkaasti kuin ennen, sillä rahanansaintapakko on tuonut mukaan yritysliikuntaa ja tykytoimintaa - joissa sinänsä ei ole mitään kielteistä. Huippu-urheilu ja sen tutkiminen ja kehittäminen ovat vain jääneet sivuasioiksi", Kojonkoski sanoo.
Kojonkoskea ihmetyttävät eniten maiden väliset erot suhtautumisessa huippu-urheiluun.
"Norjassa kansanterveystyö, lasten liikuttaminen ja huippu-urheilu ovat samalla asialla. Jotenkin tuntuu, että Suomessa kuntoilusta ja huippu-urheilusta ei haluta puhua edes samana päivänä. Huippu-urheilun imago on mennyt väärään suuntaan, vaikka pitäisi tehdä yhteistyötä."
Suuret resurssierot maiden välillä
Suomen olympiakomitean olympiadin eli neljän vuoden budjetti on noin 22 miljoonaa euroa, josta itse hankitaan yhteistyösopimuksilla noin kuusi miljoonaa. Valtion panos on nelisen miljoonaa vuodessa.
Suomen huippu-urheilun vuotuinen yhteenlaskettu rahasumma on noin 15 miljoonaa euroa, kun lasketaan mukaan veikkausvoittovarat ja muut yhteiskunnan tuet. Norjassa puhutaan kaksinkertaisesta summasta.
"Resurssit pitää ottaa huomioon, vaikka kaikki ei suinkaan ole rahasta kiinni. En ollenkaan väitä, etteikö nykyinen järjestelmämme kaipaisi kehittämistä", Jouko Purontakanen sanoo eikä lähde ottamaan kantaa, mitä istuvan työryhmän pitäisi esittää ratkaisumalliksi.
"Norjassa tukipolitiikka ja lajien valmennustuet ovat samantyylisiä kuin meillä. Pyöriteltävät rahasummat ovat vain olennaisesti suuremmat. Toki meilläkin rahaa tarvittaisiin aina lisää, mutta rajat tulevat nopeammin vastaan", Purontakanen muistuttaa.