Suomessa on olemassa vain yksi avioliitto. Kirkkoherra Juhani Lavanko esittää kirkolle kahta erillistä rinnakkaista avioliittokäsitystä (Kaleva 27.2.). Eli nykyisen avioliiton rinnalla olisi toinen erillinen avioliitto samaa sukupuolta oleville. Käytännössä lienee kyse eri kaavasta?
Pappina näkisin hyvin erikoisena tilanteen, jossa perustelisin vihkimiseen liittyvään toimituskeskusteluun tulevalle pariskunnalle, kuinka heidän avioliittonsa on kuitenkin erilainen. Miten se edes on erilainen? Jos avioliittoa ei nähdä vain lisääntymisen paikkana – ja sitähän se ei ole edes miehen ja naisen liitossa – on samaa sukupuolta olevien avioliitto ihan samanlainen kuin muidenkin.
Heidän kotinsa siunataan samalla kaavalla kuin muidenkin, heidän lapsensa kastetaan samalla kaavalla, kuten kaikki lapset/aikuiset, heidät aikanaan siunataan hautaan samalla kaavalla kuin muutkin. Miksi ihmeessä heidän avioliittonsa tulisi olla alleviivatusti erillinen kirkon avioliittokäsityksessä?
Tässä asiassa on korkea aika mennä eteenpäin ja siihen varmasti Lavankokin tähtää, mistä sinänsä kiitos. Minusta yksi avioliitto riittää kirkollekin.
Satu Kreivi-Palosaari
kappalainen
Oulu