Yksi asia Suomessa ei muutu: tarve uudistaa aluehallintoa. Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen vastaanotti aivan äskettäin Lapin yliopiston rehtori Esko Riepulan laatiman selvityksen aluehallinnon uudistamisesta. Selvitysmiehen ehdotus on tarkoitus panna pikaisesti jatkovalmisteluun. Uudistuksella on tarkoitus vahvistaa alueita hallinnon avulla eikä hallintoa alueilla, totesi kuntaministeri optimisesti mietintöä vastaanottaessaan.
Aluehallinnon edellisistä suurista mullistuksista ei ole vielä kulunut vuosikymmentäkään. Viime vuosikymmenellä toteutettiin suurlääniuudistus, perustettiin maakunnalliset liitot, ympäristökeskukset ja koottiin valtion eri sektoriviranomaiset työvoima- ja elinkeinokeskusten nimikkeiden alle.
Uutta hallintoa alueille saatiin rutkasti. Pohjoisessa muutokset tosin eivät olleet niin suuria kuin muualla maassa. Vanhat läänit säilyivät ja vaikka alueellisten yhteistyökumppaneiden nimet ja osittain organisaatiot muuttuivat, uusien nimien takaa löytyivät vanhat yhteistyötahot ja hyväksi koettu yhteistyön perinne.
Aluehallintouudistusta piti seurata keskushallintouudistus. Oli tarkoitus myös hajasijoittaa valtion laitoksia ja virastoja maakuntiin. Viime vuosina on nähty, kuinka vaikeaa toimintojen siirtäminen pois pääkaupunkiseudulta on, vaikka kaikki järkisyyt puoltavat päätöksiä. Tässäkin Vanhasen hallitus pyrkii olemaan edeltäjiään jämerämpi. Alueellistamista koskeva ehdotus jätettiin tammikuussa pääministerille. Ehdotus herätti kiivaan keskustelun päähallituspuolueiden välillä, vaikka yhtään tehtävää tai laitosta ei vielä ole esitetty siirrettäväksi mihinkään.
Poliisin tietohallintokeskus tosin saatiin Lipposen hallituksen päätöksellä hajasijoitettua Rovaniemelle. Keskuksen toimintojen siirtyminen Napapiirin tuntumaan näyttää sujuneen yllättävän mutkattomasti.
Maakunnissa ja lääneissä uudet alueviranomaiset ovat kehittäneet toimintatapojaan, toteuttaneet tulosohjausta, palkkauudistusta ja muita julkishallinnon uusia tuulia. Maakuntien edusmiehet ja -naiset ovat puolestaan keskittyneet aluekehitystyöhön ja Euroopan unionilta tulevien rahojen koordinoimiseen.
Maakunnallista yhteistyötä varten perustettiin yhteistyöryhmät. Niissä on väkeä enemmän kuin pienissä pidoissa, koska kaikki yhteistyötahot on haluttu sitoa EU-rahojen päätöksentekoon. Nyt nämä maakunnalliset yhteistyöryhmät saavat mennä, mikäli selvitysmies saa tahtonsa läpi. Ulos joutavat myös työmarkkina- ja muut järjestöyhteistyökumppanit, jotka ovat olleet mukana maakuntien yhteistyöryhmien työskentelyssä.
Selvitysmies Riepulan ehdotuksella halutaan vahvistaa maakuntien roolia kokoamalla kaikki eri ministeriöistä maakuntiin tulevat kehittämisrahat yhteen ja rakentamalla uusi maakunnallinen organisaatio jakamaan rahat eri toimijoiden käyttöön.
Uusi maakunnallinen toimija olisi maakuntaneuvosto, jonka muodostaisi maakuntaliiton hallitus lisättynä työvoima- ja elinkeinokeskuksen ja ympäristökeskuksen edustajilla. Maakuntaneuvosto kävisi valtion kehittämisrahoista tuloskeskustelut selvitysmiehen kaavaileman ministeriöiden muodostaman tulosallianssin - eräänlaisen yhteistyöryhmän - kanssa. Tämän jälkeen neuvosto jakaisi rahat maakunnan eri toimijoille.
Käytännön päätöksenteko alueilla olisi siten maakunnallisen liiton ja työvoima- ja elinkeinokeskuksen välinen kahden kauppa. Muilla valtion toimijoilla on oikeus tulla kuulluksi ja tehdä omat ehdotuksensa. Työvoima- ja elinkeinokeskuksista tulisi kaikkien valtion alueellisten rahojen tilivirasto, jota kautta kehittämisrahat jaetaan eri toimijoille.
Ehdotuksen jatkovalmistelussa suurin vääntö tullaan todennäköisesti käymään siitä, miten eri ministeriöt saadaan luovuttamaan omaa päätösvaltaansa aluekehitysrahoista yhteiselle toimielimelle. Selvitysmiehen ehdotuksen tarkoituksena on, etteivät yksittäiset ministeriöt enää tulevaisuudessa ohjaisi alueviranomaisten työtä kehittämisrahojen osalta, vaan tuloskeskustelut käytäisiin allianssin ja maakuntaneuvostojen välillä.
Jotkut ovat ennakoineet, että esitys merkitsee nykyisen ministeriöjaon romuttamista ja uuden aluekehityksestä vastaavan superministeriön perustamista. Näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä Riepulan ehdotuksista tuskin voidaan tehdä. Selvää kuitenkin on, että ehdotus toteutuessaan mullistaa nykyisen keskushallinnon ja alueiden välisen päätöksentekojärjestelmän.
Maakuntien miehille ja naisille maakuntaneuvostot antaisivat lisää sekä valtaa että vastuuta. Neuvostot kävisivät kaikkien alueviranomaisten puolesta neuvottelut Helsingin kanssa, mitä kehittämisrahaa saadaan esimerkiksi tiestön parantamiseen, joukkoliikenteen kustannuksiin tai yritystukiin. Tämän jälkeen muut alueviranomaiset neuvottelisivat maakuntaneuvoston kanssa.
Päätösten oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta olisivat jatkossa vastuussa maakuntien poliitikot. Aiheellisesti on kysytty, kenelle maakuntien miehet ja naiset ovat päätöksistään vastuussa ja mistä he valtakirjansa vallankäyttöönsä saavat.
Riepula ei ehdotuksessaan puutu maakuntaliittojen toimielinten valintatapaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että maakuntavaltuustot ja -hallitukset koottaisiin myös jatkossa puoluepelillä ilman, että äänestäjät voivat vaikuttaa, ketä maakuntavaltuustoon valitaan.
Selvitysmiehen sinänsä oikeansuuntainen ehdotus herättääkin kysymyksen, voidaanko taloudellista valtaa ja vastuuta siirtää maakunnille ilman, että kansanvallan vaje täytetään. Kansanvaltaiseen maakuntahallintoon siirtyminen tuleekin entistä ajankohtaisemmaksi, mikäli Riepulan ehdotukset pannaan täytäntöön.