YK:n pää­sih­tee­ri syntyi ja kasvoi Por­tu­ga­lin dik­ta­tuu­ris­sa – "Sain tietää 24-vuo­tiaa­na, mitä de­mo­kra­tia on"

António Guterres saapuu sunnuntaina Suomeen ja tapaa Sauli Niinistön. Hän puhuu myös Kultaranta-keskusteluissa.

Antonio Guterres aloitti YK:n pääsihteerinä haastavaan aikaan. Hän muun muassa peri edeltäjältään Ban Ki-moonilta tukun konflikteja, kuten Syyrian sodan. Lisäksi Yhdysvaltain presidentiksi tuli Donald Trump.
Antonio Guterres aloitti YK:n pääsihteerinä haastavaan aikaan. Hän muun muassa peri edeltäjältään Ban Ki-moonilta tukun konflikteja, kuten Syyrian sodan. Lisäksi Yhdysvaltain presidentiksi tuli Donald Trump.
Kuva: Simon Dawson / POOL

António Guterres saapuu sunnuntaina Suomeen ja tapaa Sauli Niinistön. Hän puhuu myös Kultaranta-keskusteluissa.

Kun portugalilainen António Manuel de Oliveira Guterres, 69, valittiin YK:n pääsihteeriksi puolitoista vuotta sitten, hänen puolestaan puhui etenkin työkokemus.

Guterres oli vetänyt sosialistisena pääministerinä Portugalin hallitusta kaksi kautta molemmilla vuosituhansilla. Sen jälkeen hän ehti toimia YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtajana vuosikymmenen.

Lisäksi Guterres tuo maailman vaikeimmaksi sanottuun virkaan omakohtaiset kokemuksensa: hän tietää, millaista on elää maassa, jossa kansalaiset elävät alistettuna ja tarvitsisivat tukea ulkopuolelta, ehkä nimenomaan YK:lta.

Guterres syntyi ja kasvoi António de Oliveira Salazarin johtamassa diktatuurissa Portugalissa. Kun Guterres oli astumassa täysi-ikäisyyteen, maa kävi jo raskaita sotia siirtomaissaan Angolassa, Mosambikissa ja Guinea-Bissaussa.

Portugalin 48-vuotinen diktatuuri päättyi vuonna 1974 verettömään neilikkavallankumoukseen.

– Sain tietää 24-vuotiaana, mitä demokratia on, Guterres sanoi puheessaan YK:n ihmisoikeusneuvostolle helmikuussa 2017.

Nuori insinööri oli tehnyt vapaaehtoistyötä pääkaupunki Lissabonin slummeissa ja nähnyt suurta kurjuutta. Vallankumouksen jälkeen Guterres päätti lähteä politiikkaan.

Kielitaitoinen ja vahva kommunikoija

Millainen YK:n pääsihteeri Guterres sitten on ollut?

– Hän on erittäin vahva kommunikoija. Se on todellinen vahvuus tällaisessa maailmassa, jossa pitää puhua ja viestien olla selkeitä. Hän pystyy siihen, kertoo Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauer puhelimitse New Yorkista.

Guterres on hyvin kielitaitoinen: hän puhuu portugalin lisäksi englantia, ranskaa ja espanjaa.

Sauer pitää Guterresia myös intellektuaalisesti vahvana: pääsihteeri pystyy omaksumaan tietoa hyvin.

Peri kriisit Ban Ki-moonilta

Guterres aloitti YK:n johdossa vaikeaan aikaan. Sauerin mukaan hän peri edeltäjältään kaikki kriisit, kuten Syyrian sodan.

Lisäksi samassa kuussa, kun Guterres järjesteli uutta työpöytäänsä YK:n päämajassa New Yorkissa, tunnettu newyorkilainen liikemies lähti Valkoisen talon isännäksi Washingtoniin.

Presidentti Donald Trumpin aikana Yhdysvallat on vetäytynyt monesta kansainvälisestä, vaivalla neuvotellusta sovusta, kuten Pariisin ilmastosopimuksesta ja Iranin ydinsopimuksesta.

Lisäksi Trumpin hallinto on ilmoittanut leikkaavansa rahoitusta YK:lle.

Kai Sauerin mukaan Guterres on joutunut asioimaan Yhdysvaltojen eri hallintoportaiden kanssa enemmän kuin ehkä normaalisti pääsihteeri tekisi.

Guterres on tavannut Trumpin useasti Valkoisessa talossa sekä ylläpitää suhteita kongressiin.

– Näin tiivis yhteydenpito ei olisi ollut välttämätöntä, mikäli Yhdysvaltain vaalitulos olisi ollut toisenlainen, Sauer sanoo.

Guterresilla odotuksia EU:n suuremmasta roolista

Eurooppalaisena Guterresilla on Sauerin mukaan tiettyjä odotuksia EU:sta: EU:n tulisi kantaa enemmän poliittista ja taloudellista vastuuta, kun maailma on tällaisessa myllerryksessä.

– Guterresille EU on samanmielinen toimija, kun ottaa huomioon EU:n aseman maailmantaloudessa ja YK:n tukijana, Sauer sanoo.

Myös eritoten Pohjoismaat ovat tässä mielessä tärkeitä.

– Me Pohjoismaiden YK-suurlähettiläät tapasimme Guterresin juuri tiistaina lounaalla, ja hän antoi tunnustusta Pohjoismaille yhteiskunnallisena mallina ja YK:n tukipilarina.

Sauer pitää hienona asiana, että Guterres on ottanut aikaa tullakseen Suomeen.

Pääsihteeri saapuu Suomeen sunnuntaina.

Hän osallistuu Naantalin Kultaranta-keskustelujen lisäksi neuvoa-antavan rauhanvälitysryhmän kokoontumiseen. Ryhmä on Guterresin aloite konfliktien ehkäisyn tehostamiseksi.

Suomen ohjelmassa on myös kahdenkeskinen tapaaminen tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa.

– Suomi on luotettava ja pitkäaikainen YK:n ja pääsihteerin tukija. Lisäksi tasavallan presidentti on antanut arvovaltaansa useille keskeisille YK-teemoille, kuten tasa-arvo, ilmastonmuutoksen ehkäisy ja seksuaalisen häirinnän kitkeminen, Sauer kertoo.

Antonio Guterres

Syntyi vuonna 1949 Lissabonissa Portugalissa.

Opiskeli insinööriksi ja toimi alan opettajana.

Valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuonna 1976.

Oli perustamassa Portugalin pakolaisapua vuonna 1991.

Valittiin Portugalin sosialistipuolueen puheenjohtajaksi vuonna 1992.

Toimi Portugalin pääministerinä vuosina 1995–2002.

Toimi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtajana vuosina 2005–2015.

Aloitti YK:n pääsihteerinä tammikuussa 2017. Virkakausi on viisi vuotta.

Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli vuonna 1998. Hänellä on liitosta kaksi lasta. Nykyisen vaimonsa kanssa hän meni naimisiin vuonna 2001.

Puhuu portugalin ohella englantia, espanjaa ja ranskaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä