Vielä kymmenen vuotta sitten Etelä-Libanonin Jabal Marunissa YK:n vaaleansininen lippu takasi turvaa ja rauhaa. Suomalaisten rauhanturvaajien asemapaikasta saattoivat vieraatkin lähteä autosaattueen matkaan pelkäämättä osumia.
Enkelten vuoren kyläkaupassa rauhanturvaajan läsnäolo laski ostosten hintaa ja takasi ensiluokkaisen palvelun. Eikä ollut mitenkään poikkeuksellista, että kauppias pyysi suomalaisia iltateelle. Asemapaikan vieressä olevan koulun lapset hurrasivat YK-sotureille.
Maailma on muuttunut, mutta niin ovat rauhanturvaajatkin. He ovat omalla käytöksellään aiheuttaneet syvän kuilun kriisipesäkkeen siviilien ja joukkojensa välille.
Suomalaisten rauhanturvaajien tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia ei ole onneksi raportoitu, mutta kuten ulkoministeri Erkki Tuomioja on sanonut, että olisi naiivia uskoa, ettei ongelmia olisi.
Rauhanturvaajien tekemät ihmisoikeusloukkaukset ovat vaikuttaneet myös YK:n maineeseen. Se ei ole ihme, koska YK:n rauhanturvaoperaatiot ovat kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen ehkä kaikkein näkyvintä toimintaa.
Rauhanturvaamisen historiassa on useita menestystarinoita, mutta nyttemmin myös epäonnistumisia. Järkyttävät tarinat esimerkiksi Ruandasta eivät kohota YK:n alamaissa olevaa arvostusta.
Ymmärrettävästi rikkomukset pääsevät mediassa onnistumisia paremmin esiin.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen YK nousi suomalaisessa keskustelussa pinnalle, kun EU:n taistelujoukkojen perustamisen myötä meillä alettiin pohtia tarvetta uudistaa rauhanturvalaki. Nykyisin Suomi voi osallistua operaatioihin vain YK:n tai Etyjin mandaatilla.
Puheenvuoroissa ollaan pääsääntöisesti valmiita tyytymään EU:n mandaattiin. Presidentti Tarja Halonen tosin yrittää pitää keskustelua yllä siitä, ettei maailmanjärjestön asemaa pidä heikentää.
Vielä parikymmentä vuotta sitten meillä oli YK-tutkimusta ja muutakin aktiviteettia selvästi enemmän kuin tänä päivänä, vaikka nyt ollaan YK:n 50-vuotisjuhlan kynnyksellä. Yhtä aikaa YK:lle suunnitellaan suurta remonttia.
YK-keskustelu alkoi hiipua Suomessa 90-luvulla. Ensimmäinen isku tutkimukselle tuli lama-aikana, kun varoja jäädytettiin joka paikasta. Sen jälkeen Suomesta tuli Euroopan unionin jäsenvaltio. EU-tutkimus imaisi kaikki asiantuntijat, ja YK jäi lähinnä harrastelijoiden harteille.
Suomen YK-liiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen sanoo, että YK-deski on järkyttävässä tilassa. Eikä Suomessa ei ole diplomaattikuntaa, jolla olisi pitkäjänteinen vahva YK-osaaminen.
YK-liitto on ojentanut kätensä useampaan suuntaan, jotta se saisi varoja verkoston uudelleen rakentamiseksi. Niiden, jotka anomuksia saavat, olisi syytä vakavasti pohtia, kuinka suuri aukko YK-tietämyksessä meillä nyt on.
Muualla maailmassa debatti käy melkein entisen ajan malliin. Yhdysvalloissa pohdinta on paljon virkeämpää kuin miltä se meiltä päin näyttää. George W. Bushin hallinnon aikana maailmanjärjestön on turha odottaa ihmeitä, mutta sen jälkeistäkin elämää on.
Saksa on YK-asioissa aktiivinen ja brititkin askartelevat maailmanjärjestön kanssa imperialistisen taustansa ja euroskeptisyytensä vuoksi. Ranskassa YK-pohja on vahva, ja Ruotsissa laitetaan likoon huomattava määrä kruunuja YK-tutkimukseen.
Suomessa kannattaisi pohtia, mitä maailma olisi ilman YK:ta. Varmaa on, että vastaavanlainen järjestö olisi luotava, muutoin elämä kävisi vaikeaksi. Myös arvostelijat ovat tämän huomanneet, ja maailmalla on selviä merkkejä YK-renessanssista.