Euroopan unionin on haettava uuttaa suuntaa, tätä hoetaan. Miten ja mihin, siihen ei juuri ole vastauksia. Vuosien mittaan EU:sta on tullut sittenkin varsin kiinteä kokonaisuus. Viimeistään Brexit-neuvottelut osoittavat sen.
Komissio on esittänyt omia tulevaisuusvaihtoehtoja, niistä voi lähteä liikkeelle. Ranskalaiset ovat aina olleet visionäärisiä, kehitystä suuntaavia.
Saksan osa on ollut tähän asti maksajan rooli. Saksan huono omatunto toisesta maailmansodasta on heikentynyt, eikä maksuhalukkuutta enää ole. Saksassa ihmetellään myös monien jäsenmaiden melko holtitonta talouspolitiikkaa.
Lisämausteena on vielä keskustelu seuraavasta rahoituskaudesta. Vanhoja rakenteita on muutettava; maatalouden ja koheesiopolitiikan tilalle tarvitaan tulevaisuutta luovia toimia.
Unionin tämänhetkiset ongelmat tiedetään ja ratkaisuja on olemassa. Tarvitaan jäsenmaiden yhtenäisyyttä, jotta saadaan aikaan uudet toimintalinjat. Ylitse kaikkien ongelmien ovat nousseet pakolaiset. Ratkaisuaihioita on olemassa, mutta nyt tarvitaan toimeenpanoa.
Unionin kehittämisessä on laitettava painoa sen ulkoiseen ja sisäiseen kuvaan. Erityisesti siihen tunteeseen, minkä unioni herättää kansalaisissa. Tämä koskee sekä unionin jäsenmaita että toimielimiä. EU:sta tiedottamista on tehostettava ja on puhuttava asioista ihmisten kielellä.
Yhdessä on hoidettava ne asiat, jotka ovat luonteeltaan siihen sopivia. Osana unionin uudistamista on läheisyysperiaatteen toteuttaminen. Kaikkia asioita ei tarvitse hoitaa Brysselissä.
Myös yhdessä tehtyjä päätöksiä on noudatettava.
Jäsenmaat ovat aina itse avainasemassa. Unioni on monessa suhteessa jäsenmaittensa summa, valtionpäämiesten on mahdotonta kerätä pelkkiä voittoja Brysselistä kotimaassa tehtävää politiikkaa varten.
EU jakautuu selvästi erilaisiin blokkeihin. Välimeren alueen maat muodostavat yhden kokonaisuuden. Entisen Neuvostoliiton vaikutuspiiristä irtautuneet maat ovat oma ryhmänsä. Saksa ja pohjoiset maat ovat melko tiivis kokonaisuus.
Toisaalta jakolinja käy myös vanhojen jäsenmaiden ja Itä-Euroopan maiden välillä. Roomalaiskatoliset ja luterilaiset jakavat myös unionia kahteen kokonaisuuteen.
Keskisen Euroopan vanhat sosialistimaat ovat oma tapauksensa. Ne ovat halunneet mukaan unioniin, ja niiden on noudatettava yhteisesti sovittuja sääntöjä. On aivan turhaa koko ajan antaa niille periksi kaikessa. Maat kiukuttelevat kuin pienet lapset.
On vakavasti harkittava monen nopeuden EU:ta: osa maista etenee nopeammin kuin muut. Ulosjääneet maat voivat tulla mukaan myöhemmin ja tämä vaihtoehto on aina varattava.
Jakolinjoja on tullut myös jäsenmaiden sisälle. Nationalisteja ja erilaisia populisteja on tullut kuin sieniä sateella lähes kaikkialle. Tähän asti heidän suurin voittonsa on ollut Ison Britannian erohakemus EU:sta.
Ranskassa Emmanuel Macron torjui omat populistinsa. Italiassa vaihtui hallitus, mutta vielä ei voida kovinkaan hyvin ennakoida, mitä tuleman pitää. Nationalistien sanoma on yksinkertainen: rajat kiinni ja ”letkut irti EU:sta”. Iso-Britannia näyttää mallia, kuinka hankala tämä malli on.
Tulevaisuuden kuvia ovat useasti esittäneet ranskalaiset. Miksei Sipilän hallitus voisi kertoa oman, suuren visionsa ja nostaa Suomen eturiviin unionissa?
Tämä ei tietenkään ole mahdollista, jos visioita ei ole.
Sampsa Saralehto
Valtiot. tri, Järvenpää
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.