Vastikään julkistetut alkuvuoden hukkumistilastot osoittivat kehitystä kohti parempaa. Kun viime vuoden alkupuoliskolla Suomen vesillä menetettiin 78 henkeä, tämän vuoden alun lukema oli uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan 42.
Helteinen viime viikonloppu osoitti kuitenkin kerralla, että tarve valistustyölle on edelleen polttava: perjantain ja sunnuntain välillä hukkui peräti 11 ihmistä. Se on saman verran kuin esimerkiksi menneenä juhannuksena, jolloin tilastokäyrään yleensä syntyy vuoden synkin piikki.
Suomalaisten valistaminen vesien vaaroista tuntuu kaiken kaikkiaan olevan tavattoman vaikea tehtävä. Keski-Euroopassa hukkuneita on vuosittain 0,7 sataatuhatta asukasta kohden, Ruotsissa 2, mutta Suomessa peräti 3,8. Yksin vesistöjen runsaus ei lukemia selitä, vaan kyse on muustakin.
Ylivoimainen enemmistö hukkuneista on yhä miehiä, ja suuri osa heistä on ollut humalassa. Veden ja viinan vaarallisesta yhdistelmästä ovat erilaiset kampanjat varoitelleet jo vuosikymmenten ajan, mutta edelleenkään viesti ei ole mennyt läpi niin, että se myös humalassa muistettaisiin. Ehkä tarpeen olisi siksi kampanjoida vielä pontevammin yhteisvastuun puolesta.
Uhkarohkea uinti, veneily ilman pelastusliivejä ja kohtalokkaat sukellukset laitureilta tapahtuvat usein seurassa, näyttämisen halusta. Niinä hetkinä rohkeutta tarvitsevat ennen kaikkea ne kanssaihmiset, jotka voisivat nuo tempaukset estää.
Helppoa ei jarrumiehen tai -naisen tehtävän hoito ole. Todennäköinen palkkio siitä kun ovat haukut turhasta holhouksesta, toisten asioihin puuttumisesta ja ilon pilaamisesta. Härkää pitää silti tarttua sarvista.