Suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään arvokkaasti. Syytä onkin. Suomesta on varsin lyhyessä ajassa tullut yksi maailman mallivaltioista.
Suomi täyttää tänään 93 vuotta itsenäisenä valtiona. Ihmisen iäksi vuosia on kertynyt jo kunnioitettava määrä. Valtiolle 93 vuotta ei ole ikä eikä mikään. Suomi on kansakuntana nuori. Se on kuitenkin ehtinyt kokea paljon -- ja luoda yhden maailman onnistuneimmista yhteiskunnista.
Laman tuskia voivotellessa tuppaa unohtumaan, että Suomi on aikamoinen poikkeus maailman maiden joukossa. Turvallinen, puhdas, vauras ja lähes korruptioton. Mahdollisuus perusturvaan ja koulutukseen on jokaisella. Hyvän ja onnellisen elämän perusedellytykset on turvattu.
Ei se ihan väärin ole sanoa, että Suomessa elämän hyvyys tai huonous on paljolti itsestä kiinni. Näin ei ole valtaosassa maailman maita. "On lottovoitto syntyä Suomeen" on sanontana kaikesta kuluneisuudestaan huolimatta osuva.
Voi hyvin kysyä, onko Suomi hyvinvointiyhteiskuntana liiankin täydellinen. Yksilön oma vastuu on häviämässä. Turvaverkkojen tarkoitus on auttaa ja poistaa epävarmuutta. Työpaikkansa menettänyttä ei saa jättää heitteille, ei liioin rikkoutuneen perheen lapsia. Maa on juuri niin vahva kuin on sen vähäosaisten tila.
Hyvinvointivaltion tehtävänä on nimenomaan turvallisuuden lisääminen. Esimerkiksi yrityksen perustaminen on aina iso riski. Siinä voi päteväkin ihminen menettää kaiken ja velkaantua loppuiäkseen. Jos uurastaa ja ottaa riskiä työllistääkseen itsensä ja muita, muiden tehtävänä on hädän tullen auttaa riskiä ottanutta. Näinhän sen pitäisi toimia.
Perusturva on viety niin pitkälle, että se jo passivoi ihmisiä. Turvaverkot ovat olemassa siksi, että ne rohkaisisivat ottamaan itse vastuuta eikä sysäämään sitä muille.
Keskustelu hyvinvointivaltiosta on joka kerta sitä, että perustellaan, miksi etuisuuksiin ei saa puuttua. Vaikka poliittiset rajalinjat ovat muualta himmenneet, sosiaaliturva jakaa keskustelijat helposti porvareihin ja sosialisteihin.
Seuraavaan eduskuntaan pääsevien tärkein tehtävä on mitoittaa julkinen sektori sellaiseksi, että se voidaan kohtuullisella verorasituksella ylläpitää. Kuka maksaa nykyistä enemmän ja kuka vähemmän on juuri sitä arvokeskustelua, jota on pakko käydä ennen vaaleja.
On aivan varmaa, että etuisuuksia ei kahden seuraavan vaalikauden aikana voi korottaa. Etenkin seuraava eduskunta joutuu tekemään hyvin epämiellyttäviä päätöksiä.
Ajankohta on mitä otollisin pohtia syvällisesti yhteiskunnan ja yksilön vastuuta. Missä se raja kulkee ja missä sen pitäisi kulkea. Tämä linjaus auttaa tulevia päättäjiä tekemään oikeudenmukaisempia ratkaisuja yhteisten rahojen keräämisestä ja käyttämisestä.
Vaikka hyvinvointirakenteita joudutaan hiukan purkamaan, Suomi pysyy edelleen yhtenä maailman parhaista paikoista elää. Ja voi sen sanoa toisinkin: jollei talousremonttia tehdä, Suomi ei pian enää ole hyvinvointivaltio.
Eikä kovin itsenäinenkään.