Vajaa vuosi sitten esiin noussut idea Suomen kansallisoopperan ja Oulun kaupunginteatterin yhdessä toteuttamasta kantaesitysoopperasta tuntui ainakin pohjoispohjalaisen yleisön kannalta tavattoman kiinnostavalta. Ei siksi, etteikö Oulussa kyettäisi tekemään oopperaa ominkin voimin vaan siksi, että kahden osapuolen osaamisen yhdistämisestä voi aina seurata jotain uutta ja kiinnostavaa.
Kaiken lisäksi yhteisooppera voisi avata oululaiselle kulttuuriosaamiselle ovia myös muualle maahan. Näin kävisi, jos yhteisoopperaa esitettäisiin muissakin kaupungeissa kuin Oulussa ja Helsingissä.
Myös Oulu Sinfonian, Oulun kaupunginteatterin ja kulttuurilautakunnan ensikommentit olivat myönteisiä. Jo tuolloin painotettiin kuitenkin vahvasti sitä, että yhteistuotannon pitää todella olla yhteistyötä, jossa oululaisilla on vahva osuus sekä suunnittelussa että toteutuksissa.
Yhteistyö on edelleen vireillä, mutta tuskatta se ei kuitenkaan etene. Selvitettävät asiat ovat osaksi käytännöllisiä, mutta näköpiirissä on myös vääntöjä periaatteellisemmista asioista.
Oulussa on pitkä kokemus oopperoiden teosta ja myös näyttöjä onnistumisista. Sen takia oopperaväen omanarvontunto on vahva. Jos pääkaupungin suunnasta aletaan asettaa oululaisille askelmerkkejä, on ymmärrettävää, että se aiheuttaa heti ärtymystä, vaikka paikallista ja kansallista oopperaa ei voi verrata toisiinsa. Kansallisooppera on aina kansallisooppera.
Kiinnostavaa uutta mahdollisuutta ei sovi tärvellä jännittämällä jousta liikaa. Pitää vain hyväksyä, että yhteistyön aloitus vaatii paljon työtä, neuvotteluja, sopimista ja sinnikkyyttä. Arvovaltakysymyksiin yhteistyön ei pidä antaa kaatua - kummallakaan suunnalla.