Kirjoittaja on Oulun yliopiston rehtori.
Keskustelu yliopistojen yhdistämisestä ryöpsähti muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen uudelleen täyteen vauhtiin, kun yliopistojen henkilöstöjärjestöille pidetystä tilaisuudesta vuosi julkisuuteen opetusministeriön virkamiestyönä laadittu suunnitelma yhdeksän yliopiston yhdistämisestä. Suunnitelma liittyy opetusministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelman jatkotoimiin. Yhdistämiskaavailuihin sisältyy myös Oulun ja Lapin yliopistojen sekä Kajaanin yliopistokeskuksen yhdistäminen Pohjois-Suomen yliopistoksi.
Helsingin Sanomat julkaisi yhdistämissuunnitelman näyttävästi 11.2.2006. Valtaosa yliopistojen rehtoreista torjui välittömästi yhdistämissuunnitelmat. Kiivainta vastustus on ollut Lapissa. Osa rehtoreista puolestaan haluaa odottaa kevään tulosneuvotteluja ja niissä saatavaa tarkempaa tietoa siitä, mikä on opetusministeriön todellinen suunnitelma ja mitä sillä tavoitellaan.
Suunnitelmien tultua julki opetusministeriöstä kiirehdettiin kertomaan, että tämä ei ole vielä ministeriön virallinen esitys. Toisaalta opetusministeri Antti Kalliomäki luonnehti kaavailuja oikeansuuntaisiksi. Hänen mukaansa yliopistot saisivat ehdotuksesta voimaa tuottavuutensa kehittämiseen. Lisäksi hän toivoi, että esitetyt suunnitelmat auttaisivat yliopistoja itseään etsimään mahdollisuuksia uudistuksiin.
Toinen opetusministeri Tanja Karpela sekä alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen sitä vastoin torjuivat tehdyt esitykset. Mannisen mukaan virkamiestyönä laadittu esitys ei kelpaa jatkovalmistelujen pohjaksi.
Globalisaation eteneminen ja siitä aiheutuva kilpailun kiristyminen vaatii rakenteellista kehitystyötä päällekkäisyyksien karsimiseksi, sirpaloituneen tutkimus- ja opetustoiminnan kokoamiseksi vahvemmiksi yksiköiksi eli kriittisten massojen kasvattamista ja yliopistojen profiloitumista vahvuusaloilleen. Lisäksi tarvitaan yliopistojen välisen yhteistyön lisäämistä, koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistämistä sekä laadun kohottamista. Kansainvälisesti vain riittävän voimakkaat yksiköt menestyvät ja voivat palvella aluettaan. Vaativuustaso kasvaa. Enää ei riitä, että on maakuntansa paras, sillä tieteessä ei ole maakuntasarjaa.
Lapin yliopiston rehtorin, ylioppilaskunnan ja Lapin kansanedustajien kannanotoissa Lapin ja Oulun yliopistojen yhdistäminen nähdään vain uhkana Lapin yliopistolle ja Lapille. Annetuissa lausunnoissa itsenäinen yliopisto on itseisarvo ja sen liittäminen Oulun yliopistoon koetaan Lapin yliopiston alasajona. Yliopistojen yhdistämisen vastustuksessa keskeisiä argumentteja ovat niiden erilaiset tiedepohjat ja suuri etäisyys toisistaan.
Toisiaan täydentävä, erilainen tiedepohja juuri antaa erinomaisen mahdollisuuden tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisessä yhteisvoimin koko Pohjois-Suomen hyväksi. Nykyistä laajempi yhteistyö lisäisi yliopistojen kansainvälistä merkitystä ja vetovoimaisuutta. Erityisesti lähialue- ja pohjoisuusyhteistyössä sillä olisi suuri merkitys. Yhteistyöllä olisi mahdollisuus synnyttää uusia poikki- ja monitieteisiä maisteriohjelmia.
Lappi hyötyisi esimerkiksi Oulun tekniikan, luonnontieteiden ja lääketieteen tutkimus- ja koulutustoiminnasta. Sillä olisi merkittävä vaikutus Lapin elinkeinoelämälle. Taiteiden tiedekunta, arkkitehtuurin osasto ja Oulun taide- ja kulttuuritieteet hyötyisivät varmasti toisistaan. Matkailu on myös alue, jossa molemmilla yliopistoilla on paljon toisiaan täydentävää tutkimusta ja opetusta. Taloustieteiden ja kauppatieteiden yhteistyössä on vielä paljon kehittävää. Oulussa on kysyntää oikeus- ja yhteiskuntatieteillä.
Pohjoisuus- ja ympäristötieteissä Thule-instituutin ja Arktisen keskuksen yhteistyön syventäminen mahdollistaisi alan johtavan keskittymän syntymisen Pohjois-Suomeen. Perämeren kaaren yhteistyön voimakas kehittäminen Luulajan teknillisen yliopiston kanssa ja voimien yhdistäminen alueellisessa toiminnassa lisäisivät molempien yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Etäisyys yhteistyölle ei ole voittamaton este. Oulun yliopistolla kaukaisimmat yhteistutkintoon johtavat koulutusohjelmat ovat solmittu USA:ssa ja Etelä-Koreassa sijaitsevien yliopistojen kanssa. Jos yhteistutkinnot onnistuvat tuhansien kilometrien päässä olevien yliopistojen kanssa, voisi kuvitella sen onnistuvan parin sadan kilometrin etäisyydelläkin. Uutta 3 + 2 -tutkintojärjestelmää, modernia tieto- ja viestintäteknologiaa sekä opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuutta hyväksi käyttäen koulutustarjontaa voitaisiin laajentaa merkittävästi molemmissa yliopistoissa.
Yliopistojen hallinnollinen yhdistäminen ei ole pieni asia. Se vaatii yliopistolain muutoksen ja siten eduskunnan käsittelyn. Mikäli yhdistämisellä tavoitellaan vain säästöjä ja se johtaisi toisen tai molempien yliopistojen osittaiseen alasajoon, ei sen kaltaista yhdistämistä voi kannattaa. Jos taas yhdistämisellä tavoitellaan voimavarojen tehokkaampaa käyttöä ja molempien yliopistojen tutkimus- ja koulutustoiminnan monipuolistamista ja vahvistamista, on tilanne toinen. Malleja ja yhdistymisasteita on myös monia, jotka on selvitettävä ja analysoitava ennen kuin asiasta kannattaa antaa lopullisia lausuntoja.
Tässä vaiheessa Pohjois-Suomen yliopistojen tulee pohtia vakavissaan toiminnallisen yhteistyön kehittämistä. Voisiko esimerkiksi yliopistoilla olla yhteinen neuvottelukunta, jonka kanssa yliopistot laatisivat yhteisen tutkimus- ja kansainvälistymisstrategian sekä lisäisivät yhteistä koulutustarjontaansa?