Hyvinkään ampumisen selvittelyn lisäksi asiantuntijoiden ja poliittisten päättäjien on yhteistyössä pohdittava laajasti sitä, miksi hyvinvointivaltio tuottaa nuoria tappajia.
Kaksi kuollutta ja seitsemän haavoittunutta. Ampujana nuori mies, joka ei tiedä miksi ampui. Paljon ei auta jälkeenpäin katuminen.
Nuori mies on tappanut. Hän on tuhonnut ainakin kaksi elämää, joiden päälle omansa. Teko seuraa miestä loppuelämän.
Tekoa on Suomessa hämmästelty ja kauhisteltu – ja aivan aiheesta. Vain joitakin päiviä sitten Suomea ja suomalaisuutta ihasteltiin arvostetun kansainvälisen talouslehden sivuilla ja korkean brittipoliitikon puheissa. Suomalaista koulutusjärjestelmää on tultu ihastelemaan maailman ääristä. Suomalainen nuori kuuluu maailman koulutetuimpiin.
Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin edelleen yksi maailman onneloita. Kaikista vaikeuksista ja uhkakuvista huolimatta suomalainen yhteiskunta toimii edelleen varsin hyvin. Silti meillä on sattunut aivan liikaa järjettömiä väkivallantekoja. Niitä yhdistää se, että tekijä on nuori mies, joka surmaa silmittömästi. Hyvinkäällä vain hyvä onni esti uhrien määrää nousemasta paljon korkeammaksi.
Ja mikä pahinta, sieltä täältä kuuluu asiantuntevista suista arvioita, että vastaavia surmatekoja tapahtuu todennäköisesti tulevaisuudessa vielä lisää.
Näin ei saa ajatella. Missään nimessä ei saa antaa tilaa asenteelle, ettei joukkosurmia voi mitenkään estää. Kyllä niitä voi, mutta asiaan pitää paneutua. Tarvitaan laaja-alainen asiantuntijaryhmä selvittelemään surmatöiden taustoja, hakemaan niille yhteisiä nimittäjiä ja tekemään ehdotuksia politiikkaohjelmasta, jolla silmittömän väkivallan uhkaa voidaan ainakin pienentää.
Poliittiset päättäjät on lisäksi kytkettävä suunnitteluun ja analysointiin mukaan, jotta väkivallan vastaiselle ohjelmalle saadaan heti alusta lähtien riittävät resurssit ja jotta ohjelmasta tulee riittävän pitkävaikutteinen. Tekosyitä ei saa hakea valtion rahapulasta tai päällä olevista säästöohjelmista. Mikäli lakimuutoksia tarvitaan, niin sitten niitä toteutetaan ripeästi.
Kansainvälisen talouskurimuksen vuoksi Suomessakin päättäjät ovat joutuneet keskittämään suurimman huomion velkaantumisen katkaisemiseen. Yhteiskunnallista keskustelua on kuluneiden neljän vuoden aikana hallinnut EU, euro, velka, kuntaremontti, väestön ikääntyminen ja työurien pidentämisestä käyty kädenvääntö.
Niiden varjossa on kasvanut erityisesti syrjäytyneiden nuorten miesten epätoivo.
Keinoja väkivallantekojen ennaltaehkäisemiseen kannattaisi hakea yhteisöllisyyden palauttamisesta. Samalla kun uudet viestintävälineet ovat mahdollistaneet aikaisempaa tiiviimmän yhteydenpidon tuttuihin ja tuntemattomiin verkon äärettömässä maailmassa, osalla väestöstä jäävät henkilökohtaiset kontaktit ja terve sosiaalinen kontrolli puutteellisiksi. Toiset löytävät sosiaalisesta mediasta iloa ja hyötyä, toiset saavat kaikessa rauhassa ahdistua.
Onko yhteisöllisyys enää palautettavissa, on vaikea kysymys. Yrittää kuitenkin pitää. Muuten uudet Hyvinkäät vievät voiton.