Hupisaarten kesäteatterilla lauletaan kesällä jälleen yhteislauluja. Ensimmäinen yhteislauluilta on tänään maanantaina kello 18.30.
Lauluilloissa veisataan niin tuttuja kuin hieman uudempiakin yhteislauluja orkesteri Neulapoikien säestyksellä. Hyvät yhteislaulut ovat sellaisia, jotka kaikki osaavat, esimerkiksi Kulkurin valssi.
Laulattaja on Matti Partanen. Vierailijoina illoissa on myös oululaisia soittajia ja laulajia. Tänään mukana on Pohjankartanon Mandoliiniyhtye.
Yhteislauluillat kokoavat satoja ihmisiä laulamaan yhdessä. Viimeksi laulajia oli melkein 500, laulattaja Partanen kertoo.
Yhteislaulutilaisuudet alkavat maanantai-iltaisin kello 18.30.
Laulu raikaa tämän maanantain lisäksi Hupisaarten kesäteatterilla kolmesti: heinäkuun 5., 12. ja 19. päivä. Heinäkuun 12. päivänä laulattajana on Pertti Haipola.