Kevään eduskuntavaalien voittajapuolueen keskustan puheenjohtaja, sittemmin pääministeriksi nimitetty Juha Sipilä elätteli toiveita laajan yhteiskuntasopimuksen saamisesta jo ennen hallituksen muodostamista.
Kuten tunnettua, hanke kariutui lähtöviivalle. Koville näyttää ottavan jatkokin. Sipilä ei kuitenkaan ole luopunut toivosta. Sopimuksen ideaa on lämmitelty pitkin kolean kesän, ja tällä viikolla sille ollaan asettamassa askelmerkit.
Laajan sovun syntymisen tarve on ilmeinen. Suomen talous on jo useita vuosia elänyt pysähtyneisyyden tilassa. Tämä on johtanut työttömyyden kasvuun kuukaudesta toiseen. Työttömyys uhkaa kohta nousta jo 1990-luvun suuren laman lukuihin.
Uuden kasvun aikaansaamiseen eivät riitä hallituksen eväät, vaan se edellyttää toimia, joiden taakse pitäisi saada poliittisten päättäjien lisäksi teollisuus ja etujärjestöt.
Sipilä väläytteli kasvusysäystä antavaksi tekijäksi työajan mittavaa pidentämistä. Kesän aikana tapahtuneen mielipiteiden vaihdon perusteella sopu ei synny tältä pohjalta. Palkansaajapuolelta työajan mekaaninen pidennys on saanut täystyrmäyksen. Sen sijaan valmiutta on monenlaisiin muihin joustoihin.
Palkansaajia edustavassa työmarkkinakentässä ei ole pantu ovia kiinni sopimukselta, mikä on hyvä merkki. Toisaalta epäilyt ovat vahvat, sillä Sipilän tähänastisten avausten on katsottu nojaavan liikaa työnantajaleirin näkemyksiin ja merkitsevän vain kiristyksiä palkansaajille.
Yhteiskuntasopimus ei synny yhden osapuolen etujen turvaamisen pohjalta, vaan se vaatii eri näkökantojen sovittelemista.
Hallitus on tarjonnut neuvotteluihin porkkanaksi lupausta keventää tuloverotusta miljardilla. Jos sopu syntyy, kokonaisveroastetta ja palkkatulojen verotusta ei aiota kiristää.
Siltä varalta, ettei veroporkkana tehoa, tarjolla on toinenkin vaihtoehto, joka lupaa puolentoista miljardin edestä uusia supistuksia ja kiristyksiä kansalaisten etuisuuksiin.
Työmarkkinakentällä on pidemmän aikaa eletty vastakkainasettelun ilmapiirissä, mikä vaikeuttaa sopuun pääsyä.
Asiaa ei tee vähään helpommaksi se, että samaan aikaan, kun tavallisten palkansaajien tulotaso on laskenut ja heiltä vaaditaan lisää uhrauksia yhteisen hyvän nimissä, suurituloisin kansanosa on kasvattanut tulokakkuaan. Viimeisin myrkky neuvottelupöytään oli julkisuuteen tullut tieto kolmen suuren pörssiyhtiön entisten toimitusjohtajien muutosta Portugaliin veroja pakoon.
Yhteiskuntasopimuksen perusta on yhteisessä näkemyksessä maan tilanteesta. Se lienee kaikille tullut selväksi. Taantuma on kestänyt pidempään kuin 1990-luvun lama, joskaan aivan niin syvälle kuoppaan ei olla vielä vajottu.
Jos talouden rattaisiin ei saada uutta puhtia, taantumakierrekään ei katkea. Mitään hokkuspokkuskeinoa kasvun aikaansaamiseksi ei ole, siksi on parasta panna kaikki viisaat päät yhteen keinojen etsimiseksi. Uhrauksia tarvitaan, mutta ei vain yksiltä.
Pääkirjoitus