Pääkirjoitus

Yhteiskuntarauha vaatii työtä

Ranskan mellakat osoittavat hätkähdyttävästi, millaisiin rajuihin purkauksiin tyytymättömyys voi vauraissa demokratioissakin johtaa.

Ranskan mellakat osoittavat hätkähdyttävästi, millaisiin rajuihin purkauksiin tyytymättömyys voi vauraissa demokratioissakin johtaa.

Suomen tilanne on vakaa, mutta työtä eheän yhteiskunnan puolesta ei saa hellittää.

Poltettuja autoja, turmeltuja muistomerkkejä, kyynelkaasua ja ilmassa lentäviä kiviä.

Uutiset Ranskasta ovat hämmentäneet. Mielenosoitusten taustalla olevan tyytymättömyyden syitä on tuotu esiin, mutta silti suomalaisen on vaikea käsittää sitä raivokkuutta, jolla ärtymys tuodaan julki.

Ranskassa yhteiskunnalliseen toimintaan on aina kuulunut herkkyys lähteä kaduille puolustamaan omia näkemyksiä. Onko nyt kyse vain tämän perinteen väkivaltaisesta ilmitulosta vai jostakin uudesta, vakavasta yhteiskunnan repeämästä?

Suomi viettää itsenäisyyspäivää tilanteessa, jossa Ranskassa nähdyt tapahtumat tuntuvat mahdottomilta. Kaduille lähdön kynnys on täällä perinteisesti ollut korkea. Spontaanisti noussutta laajaa liikehdintää ei meillä ole nähty aikoihin.

Silti Suomessakin on katkeruutta aiheuttavia tekijöitä, jotka riittävästi kasvettuaan saattavat purskahtaa näkyville. Syrjäytyneiden joukko on edelleen suuri, työttömiä on edelleen yli parisataa tuhatta ja lapsiperheissä sekä eläkeläisten joukossa koetaan aitoa köyhyyttä.

Eheän, turvallisen yhteiskunnan rakentamiseen kuuluu aina heikoimmista huolehtiminen. Valtakunnan tasolla vastuu tästä on poliittisilla päättäjillä. Kaikilla ei ole kykyä tai voimia ottaa omaa elämäänsä hallintaan, ja siksi he tarvitsevat apua.

Myös uudenlainen protestihenki on pulpahdellut viime vuosina pintaan. Se on tullut näkyviin muun muassa maahanmuuton aggressiivisena vastustuksena tai vihapuheen kasvuna, jopa vainoamisena.

Kehitys on ilman muuta kielteistä. Nämä purkaukset eivät rakenna yhteiskuntaa vaan luovat ja syventävät rajalinjoja.

Samalla kannattaa muistaa, että vaikkapa maahanmuuton vastustus kumpuaa useista tekijöistä, ei vain rasismista tai suuttumuksesta, jonka joidenkin tulijoiden rikokset aiheuttavat. Jos elämä on raskasta vaikkapa taloudellisten vaikeuksien takia, on helppo nähdä ulkomaalaiset uhkana, joka tulee jakamaan samaa niukkuutta.

Tänään eri puolilla maata järjestetään useita itsenäisyyskulkueita. Sellaiseen on laillisilla järjestöillä oikeus. Mielipiteenvapaus kuuluu perusoikeuksiin, kunhan kannanotot eivät riko lakia.

Jälleen on puhuttu näkyvästi uusnatseista, joiden järjestön laittomaksi julistaminen on vireillä oikeuslaitoksessa. Viranomaisten on syytä pitää järjestöä silmällä jo siksi, että sen jäsenillä on ollut taipumus turvautua väkivaltaan.

Yhteiskunnan kuuluu suojata kansalaisia tältä uhalta. Suojaaminen on nimenomaan viranomaisten tehtävä.

Uusnatsien saama näkyvyys on järjestön kannatuspohjaan nähden kuitenkin ollut pahasti ylimitoitettua – mutta järjestölle itselleen epäilemättä mieluisaa.

Pohjoismaisella vastarintaliikkeellä arvioidaan olevan Suomessa satakunta jäsentä. Kyse on sirpalejärjestöstä, samoin ajattelevien kuplasta. Tuolla joukolla ei muuteta yhteiskuntaa, mutta pelotellaan toki toisella tavalla ajattelevia ja vähemmistöjen edustajia.