Ennen vanhaan oli kunnia-asia, että mies pystyi elättämään perheensä. Nämä ajat ovat olleet ja menneet. Yhden ihmisen palkalla ei Suomessa keskituloinen perhe elä. Tarvitaan yhteiskunnan tukea. Palkat ovat pienet ja asuminen maksaa maltaita.
Miten tämä on mahdollista? Miksi Suomessa asuminen maksaa enemmän kuin missään muualla? Miksi Suomen palkkataso on EU:n kehnoimpia? Mihin menevät verorahat, kun niitä ei riitä kunnon palkkaan koulutetuille ihmisille. Vastausta on turha toivoa. Niin vaikeiksi ovat asiat menneet.
Yhden vastauksen voi antaa. Kukaan ei halua maksaa senttiäkään sellaisista palveluista, jotka poliitikkomme ovat kansalaisille ensiksi vaalikampanjoissa luvanneet ja sitten eduskunnassa säätäneet. Verovaroilla kai kohta hoidetaan perheen lemmikkien hampaatkin.
1940- ja 1950-luvuilla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt voi vain ihmetellä menoa. Yhteiskunta auttaa, palvelee, hoitaa ja hoivaa niin terveitä kuin sairaita, rikkaita kuin köyhiä. Kouluissa on avustajaa ja terapeuttia niin, että päät kolisevat yhteen, yliopisto-opiskelu on ilmaista, opintolainaa ei tarvitse ottaa ja jos on oikein säästäväinen, opintotuella tulee toimeen.
Jokaiseen vaivaan ja vastukseen on oma yhteiskunnan kustantama hoitaja, holhooja, sosiaalityöntekijä ja terapeutti. Muuten ei hyvinvointiyhteiskunnasta voi edes puhua. Lääkäreitäkin on enemmän kuin koskaan. Siitä huolimatta lääkäreistä on huutava pula.
Kuitenkin tuon ajan lapsi ja nuori oli etuoikeutettu nykypolveen verrattuna. Hän oppi hoitamaan omat asiansa. Hän oppi, että aivan heti ei saa kaikkea. Kirjahyllyn voi rustata laudoista ja tiiliskivistä. Ihan hyvä siitä tulee, eikä maksa senttiäkään.
Ihmisiä on kuitenkin turha syyttää järjestelmien vioista. Jos yhteiskunta on mennyt raiteiltaan, niin minkäs sille voi. Työelämä, ihmisen leivän antaja, on nyrjähtänyt kaikkein eniten. Inhimillisyyttä ei enää ole.
Kun markkinatalous rämpi Suomeen, työnantajat huolehtivat työntekijöistä silloin, kun eivät tarvinneet heitä. Nyt heidät paiskataan surutta ulos. Työnantaja ei enää vastaa heidän ylläpidostaan, vaan yhteiskunta eli työttömyysjärjestelmät.
Tuhannet työntekijät saavat niin pientä palkkaa, että tarvitsevat elääkseen myös sosiaaliturvaa. Tuoreen tilaston mukaan noin kymmenen prosenttia toimeentulotukea saaneista kotitalouksista ansaitsee palkkaa tai yrittäjätuloa.
Syitä työtä tekevien köyhien syntyyn (working poor) on ainakin kaksi. Osa-aikatyön tunneista maksettava palkka jää pieneksi. Pätkätyöt ovat yleisiä. Töiden väliin jää usein työttömyysjaksoja.
Jotenkin Suomi on onnistunut kehittymään maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, jossa 180 000 pitkäaikaistyötöntä on pudonnut ikuiseen köyhyyteen. Heidän hyväkseen tuskin enää voidaan tehdä mitään. Sen sijaan hyvinvointivaltio saisi hävetä sitä, että toimeentulotukea tarvitaan myös työtä tekevissä kotitalouksissa.
Jos palkka ei riitä elämiseen, ongelman ratkaisuja on kaksi. Joko nostetaan palkkaa tai alennetaan veroja.
Hyvinvointiyhteiskunnan on lopultakin keskityttävä olennaiseen. Sen sijaan että hallitusohjelmassa kehitetään, tutkitaan, tarkistetaan ja parannetaan, pitäisi lopettaa turhuuksia. Meillä on tukku järjestelmiä, joita kukaan ei tiedä eikä kaipaa. On lautakuntia, valtuutettuja ja muita elimiä, joilla ei ole mitään virkaa.