Komilla uusi kotimainen opetusnäytelmä työttömyyden kurimuksesta Kantaesitys
Kom-teatteri, Helsinki. Reko Lundán: Tarpeettomia ihmisiä. Ohjaus Reko Lundán. Lavastus Teppo Järvinen. Puvut Niina Pasanen. Valosuunnittelu Kari Vehkonen. Äänisuunnittelu Antti Nykyri. Näyttelijät Hannu-Pekka Björkman, Eero Aho, Sari Mällinen ja Tiina Lymi.
Reko Lundán on mielenkiintoinen näytelmäkirjailija ja mielenkiintoinen ohjaaja, perin tuottelias sitä paitsi. Nyt lokakuussa on Kom-teatterissa saanut ensi-iltansa hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa Tarpeettomia ihmisiä ja vauhti kiihtyy loppuvuotta kohti: joulukuussa on vuorossa Suomen kansallisteatterissa lupaavankuuloinen Reko Lundánin kirjoittama ja ohjaama kantaesitys Ihmisiä hyvinvointivaltiossa, joka on etukäteen määritelty talouspoliittiseksi revyyksi.
Jotenkin tekee mieli olettaa, että Tarpeettomat ihmiset ja Ihmisiä hyvinvointivaltiossa muodostaisivat kirjoittajansa tämänhetkisen tilannekatsauksen siitä, miten meillä suomalaisilla nyky-Suomessa oikein menee.
Kom-teatterin uutuuden perusteella meillä Suomessa ei mene hyvin. Kun miettii, miksi Lundánin uutuus on jotenkin totisempi ja yksivakaisempi kuin hänen aiemmin Komille kirjoittamansa menestysnäytelmät (etenkin Aina joku eksyy ja Teillä ei ollut nimiä), alkaa epäillä, ettei kirjailija kiireisessä työtahdissaan ole saanut tällä kertaa tekstiinsä välimatkaa, joka on kuitenkin ohjauksen ja sitä kautta lopputuloksen kannalta tärkeä juttu.
Uutuusnäytelmän teemana on perheväkivalta.
Yhden perheen esimerkkitapaus paljastaa tehokkaasti, jopa inhorealistisesti, miten tällainen sosiaalipornomainen tapahtumien kulku etenee.
Lundán näyttää meille työttömäksi joutuneen kojeistoasentaja Karin (Hannu-Pekka Björkman) ja hänen elämänsä kiintopisteen eli suomalaisen kerrostalohuoneiston, jossa asuu Karin lisäksi hänen vaimonsa, myymälävastaava Tuula (Sari Mällinen). Perheellä on myös lapsi, jonka sydäntä särkevään itkuun yleisö tutustuu.
Lapsen osuus hoituu ovien takana tai muuten näkymättömissä äänisuunnittelija Antti Nykyrin luomin keinoin. Lasta emme siis lainkaan näe.
Yleensäkin Nykyrin kokoama äänimaailma koostuu arjen äänistä.
Työttömän isän ja hänen perheensä pikkuhiljaa kasvavia paineita käyvät mittaamassa perheystävät ja vaimon työkaverit, joita edustavat luokanopettaja Petri (Eero Aho) ja kassa Sonja (Tiina Lymi).
Tarpeettomissa ihmisissä riidellään ja huudetaan, veri lentää, kun mäiskitään. Julistava näytelmä painottuu synkkyyteen ja julistamiseen.
Se on oikea opetusnäytelmä työttömyyden kurimukseen joutuvista ihmisistä, hyvä ettei ihan suomalainen Kurjat. Teppo Järvisen neutraali ja kätevästi muuntuva triptyykkilavastus taitaa olla siirrettävissä suhteellisen helposti, jos koko kansa hinkuu saadakseen nähdä tämän kuten on hinkunut nähdäkseen Komin tulkinnat Lundánin edellisistä.
Jos Tarpeettomia ihmisiä lähtee kiertämään maata, nähtäville tulee viipale nykyaikaa, vaikka tyyli on yhteiskunnallinen kuin 1960- ja 70-luvun pamfleteissa. Mutta muutenkin retrohenki elää, miksei siis teatterissa?
Ainakin kaikki, jotka ovat olleet huolestuneita yhteiskunnallisen näytelmän katoamisesta, voivat heittää huolensa ja rynnätä katsomaan Komin julistusta.