Ruukki
Suomen Gallupin vuosina 1998 ja 2002 toteuttamien liikuntagallupien mukaan noin 80-90 prosenttia nuorista liikkuu tai harrastaa liikuntaa säännöllisesti vähintään kerran viikossa. Tutkimusten mukaan nuorten aktiivinen osallistuminen urheiluseurojen toimintaan on lisääntynyt erityisesti 1990-luvun aikana. Nuori menee organisoidun urheilun pariin 6-8-vuotiaana. Sen jälkeen alkaa harrastusten kasaantuminen eli useimmilla lapsilla ja nuorilla harrastuksia on enemmän kuin yksi. Huippu saavutetaan noin 12-vuotiaana, jonka jälkeen harrastukset alkavat pikkuhiljaa jäämään yksitellen.
Tutkimusten mukaan 65-75 prosenttia urheiluseuroissa liikkuvista nuorista harrastaa useampaa kuin yhtä lajia. Lajien kilpailujärjestelmät pakottavat kuitenkin valitsemaan oman lajin viimeistään 15-16-vuotiaana. Valitettavan moni myös lopettaa aktiivisen liikkumisen tuossa vaiheessa. Enää 38 prosenttia 15-18-vuotiaista osallistuu säännöllisesti urheiluseuratoimintaan.
Tilastojen mukaan joukkuelajit, jääkiekko ja jalkapallo keräävät suurimman osan urheilevista nuorista. Yksilölajeista yleisurheilu, uinti ja hiihto ovat kärkisijoilla. Nuoren lajivalintaan vaikuttaa monta eri tekijää, joista tärkeimmät ovat yleinen trendi, asuinpaikka, perinteet ja koulu.
Lajiliitot holhoavat omiaan
Oulun seudun urheiluakatemian yleisurheiluvastaava Eila Maunu pitää tärkeimpänä sitä, että lapsi ja nuori liikkuu, ei niinkään sitä, minkä lajin parissa he sen tekevät. Hän peräänkuuluttaa urheiluseurojen yhteistyötä nuoren urheilu-uran eteenpäin viemisessä.
"Mielestäni seurojen tulisi tehdä yhteistyötä, jotta jokaista yksilöä voidaan kannustaa lahjojensa suunnassa", Maunu toteaa.
Maunu harmittelee sitä, että nyky-yhteiskunnassa vain harva lapsi ohjataan lajivalintaan nimen omaa lahjakkuutensa perusteella.
"Lajivalinnan tekee ympäröivä yhteiskunta, harvemmin nuori itse. Yhteiskuntamme samoin kuin lajiliittojemme toiminta perustuu holhoukseen, olipa kyse yksilö- tai joukkuelajista. Lajien vaatimukset kyllä tiedetään, mutta nuorta ei ohjata siihen lajiin, jossa hänen lahjansa pääsevät oikeuksiinsa. Tämä pätee varsinkin silloin, kun kyseessä on fyysisesti lahjakas urheilija."
Maunun mukaan olisi äärettömän tärkeää tiedostaa myös urheilijan henkinen soveltuvuus kuhunkin lajiin.
"Luonteenpiirteet, motivaatio ja fyysinen lahjakkuus ovat sidoksissa toisiinsa. Joku on vastuunkantaja, joku toinen työmyyrä tai seurailija. Luonteenpiirteet tulisi osata erottaa ja nuori ohjata niiden mukaan oikealle tielle."
Nuorta tuettava valinnan edessä
Nuori urheilija saattaa taiteilla kahden, jopa kolmen lajin välillä varsin pitkään. Laji löytyy lopulta, mutta mistä hän tietää, että se on omat kyvyt parhaiten esiin tuova laji.
"Mikäli urheilija jatkaa esimerkiksi jääkiekon parissa aikuisikään asti, silloin hänen valintansa on osunut oikeaan. Tärkeintä on se, että nuori tykkää harrastaa jotain tiettyä lajia, ei välttämättä sitä, missä hän olisi paras. Toisaalta urheilija yleensä tykkää siitä lajista, missä menestyy", sanoo Raahe-Kiekon edustusjoukkueen valmentaja Marko Sykkö.
Sykön mielestä nuoren on saatava hyvin pitkälle itse tehdä ratkaisunsa lajien välillä. Joskus olisi kuitenkin syytä keskustella valmentajien ja vanhempien kanssa.
"Lajivalinnan vaikeus tulee vastaan usein murrosiässä. Silloin aikuisen tuki on tärkeä. Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa ylipäätään urheilemaan tai valitsemaan tiettyä lajia."
Sykkö ei ole törmännyt valmennusurallaan pelaajaan, joka olisi selvästikin tehnyt väärän valinnan.
"Joskus on näkynyt sellaista, että lapsi on tullut jääkiekkoharjoituksiin esimerkiksi vanhempien painostuksesta, ei omasta tahdostaan. Sellaiset karsiutuvat nopeasti."
"Urheilija tarvitsee voitontahtoa ja kilpailuviettiä. Ehkä itsekkyys korostuu yksilölajissa ja sosiaalisemmat kaverit hakeutuvat mieluimmin joukkueurheiluun", sanoo Sykkö.