Yrittäjyyden edistäminen on aina tärkeää ja suurtyöttömyyden oloissa aivan ensiarvoista. Alueelliset TE-keskukset ovat siihen hyvä kanava. Kaikkien alan toimijoiden on pyrittävä ja pystyttävä hyvään yhteistyöhön ministeriöitä myöten.
Alueelliset työvoima- ja elinkeinokeskukset kokoavat samojen seinien sisälle eri elinkeinojen edistämiseen ja myös työllistämiseen liittyviä tehtäviä. Kaikkiaan 15 maakunnallista TE-keskusta ovat sisäänajovaiheen jälkeen vasta päässeet kunnolla työhönsä kiinni. Ne toimivat hallituksen yrittäjyysohjelmaa vetävän Raimo Luoman mukaan kohtuullisen hyvin.
Ylätasoa Luoma sen sijaan moitti tiistaina Kalevan haastattelussa. Se ei ole pystynyt uudistumaan vastaavalla tavalla.
Elinkeinovaroja jakaa kolme ministeriötä: kauppa- ja teollisuusministeriö sekä maatalous- ja työministeriö. Ne eivät kykene likikään kunnolliseen yhteistyöhön. Voimavaroja menee haaskioon. Kaiken lisäksi kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen yritti ponnekkaasti pirstaloida juuri vauhtiin saatuja TE-keskuksia aikoessaan irrottaa niistä Tekesin maakunnalliset teknologiayksiköt. Hanke kaatui ministeriön kansliapäällikön Erkki Virtasen pontevaan vastustukseen ja demariministerien havahtumiseen. Virtanen on ennenkin ripittänyt ministereitä, mutta on harvinaista, että kansliapäällikkö lukee lakia omalle ministerille.
Pekkarinen on sinänsä oikealla asialla kaavaillessaan alueille lisää resursseja teknologian kehittämiseen, mutta se voidaan tehdä myös TE-keskusten kautta. Puuhaan jää jopa enemmän rahaa, kun ei ryhdytä perustamaan uusia erillisiä yksiköitä.
Paikkansa hallituksen yrittäjyysohjelman vetäjänä toimikautensa puolivälissä jättävä Luoma voi nyt arvioida tehtävänsä kehyksiä varsin vapaasti ja esittää näkemyksiään parantamistarpeista. Luoma istuttaisi ministeriöiden edustajat keskustelemaan yhteisestä näkemyksestä elinkeinovarojen jakamiseksi. Hänen mukaansa mahdollisuuksia on kosolti enemmän kuin ongelmia, mutta alueellisen elinkeinotoiminnan ohjeistamisen pitää olla yhdenmukaista. Vaatimus yhteen suuntaan vetämisestä on perusteltu. Sen toteuttaminen alueilla onnistuu parhaiten yksien seinien sisällä eli juuri TE-keskuksissa.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja sentään muisti TE-keskusten olemassaolon kaavaillessaan erilaisten maatalouden tukien, satovahinkokorvausten ja investointiavustusten maksamiseen keskittyvää maaseutuvirastoa. Hän pohdiskeli, että viraston toimintaa voitaisiin myös jakaa usealle paikkakunnalle TE-keskusten yhteyteen. Niin varmasti voitaisiin.
Näköalapaikalta yrittäjyyden edistämistä katsellut Raimo Luoma esittää liki hengästyttävän luettelon yritysneuvontaa antavista tahoista ja esittää hätkähdyttävän kysymyksen: onko varmaa, että tähän tarvitaan nykyinen määrä rahaa. Mitä tehottomampaa työ on, sitä enemmän siihen hukkuu voimavaroja.
Aivan oikea on huomio, että kaupallisen yritysneuvonnan pitäisi olla ensisijainen lähde, ei valtion toimien. Kaupallista yritysneuvontaa ei varmasti hyödynnetä niin paljon kuin voitaisiin.
Valtion rahojen käytöstä vastaavien ministereiden on ehdottomasti otettava hyvässä yhteistyön hengessä tarkasteluun kysymys yritysneuvonnan laajuudesta, tehosta ja ohjauksen yhtenäistämisestä. Neuvonpidossa on syytä kuulla myös entisiin tehtäviinsä palaavan yrittäjyysohjelman vetäjän näkemyksiä. Sosiaalidemokraatteihin lukeutuvalla Luomalla on tarvittavaa ja melko harvinaistakin poikkihallinnollista näkemystä.