Ranskan presidentinvaalin tuloksessa yllättävintä oli voittomarginaalin leveys. Keskustaliberaalin Emmanuel Macronin ja äärioikeistolaisen Marine Le Penin eroksi tuli yli 32 prosenttiyksikköä.
Valitessaan presidentiksi 39-vuotiaan talousmiehen ranskalaiset tekivät kaksi isoa linjaratkaisua. Ensinnäkin he käänsivät selkänsä valtapuolueille ja niiden ehdokkaille.
Toiseksi he tekivät koko Eurooppaan vaikuttavan valinnan: Ranska ei vetäydy kuoreensa vaan pysyy EU:n keskeisenä toimijana ja kehittäjänä.
Le Peninvalinta olisi suistanut koko maanosan epävarmuuden aikaan. Le Pen houkutteli äänestäjiä puheilla EU-erosta, mutta viesti ei purrut, ei myöskään vaatimus Ranskan rajojen ”palautuksesta”.
Marine Le Pen sai toki vaalin kakkoskierroksella paljon suuremman kannatuksen kuin isänsä, avoimen rasistinen Jean-Marie Le Pen 15 vuotta aiemmin. Silti tyttären vaalitulos oli selvästi ennakoitua heikompi.
Näin Ranskan vaalitulos on jatkumoa niille viime aikojen eurooppalaisille vaaleille, joissa populismia, äärioikeistolaisuutta ja ulkomaalaispelkoa edustavat puolueet ovat joutuneet pettymään.
Niin kävi myös Itävallan presidentinvaaleissa viime joulukuussa ja Hollannin parlamenttivaaleissa maaliskuussa. Myös Saksan muukalaisvastaisen Alternative für Deutschlandin kannatus kääntyi vuodenvaihteessa yhä jatkuvaan alamäkeen. AfD:sta tuskin nousee merkittävää poliittista voimaa Saksaan tulevan syyskuun vaaleissa.
Samasta populismin ja EU-vastaisuuden kantoaallon heikkenemisestä kertoi myös perussuomalaisten jyrkkä notkahdus Suomen kuntavaaleissa viime kuussa.
Ranskassa Le Penin jyrkkä EU-vastaisuus jakoi mielipiteitä jopa hänen omassa puolueessaan. Painotusta arvosteltiin, sillä mielipidemittauksissa ranskalaiset ovat jatkuvasti halunneet pysyä unionimaana.
Vaalitappionsa jälkeen Le Pen lupaili Kansallisen rintaman uudistusta, jopa puolueen nimen vaihtoa. Nämä aikeet ovat kuitenkin tasapainoilua kapealla kaiteella. Jos Le Pen pyrkii linjaa pehmentämällä lisäämään puolueensa hyväksyttävyyttä äänestäjäkunnan enemmistön silmissä, jyrkin puolueväki ei ehkä pysy käänteissä kyydissä.
Mutta kaikkeamuuta kuin helppo on myös Macronin urakka. Häneen asetetut odotukset ovat valtavat.
Sisä- ja talouspolitiikassa hän tarvitsee tukea parlamentista, sillä hänen uudistustavoitteensa törmäävät takuuvarmasti laitavasemmiston ja ammattiliittojen vastarintaan. Siksi kesäkuun kansalliskokousvaalit ovat hänelle äärimmäisen tärkeät.
Kampanjakuukausina noussut huuma voi haihtua nopeasti, jos tulokset antavat odottaa. Sen kohtalon koki myös virkansa ensi sunnuntaina jättävä presidentti Francois Hollande.
Macronilla on nyt mahdollisuudet nousta eurooppalaiseksi suunnannäyttäjäksi Saksan Angela Merkelin rinnalle. Se edellyttää vain, ettei Macron petä odotuksia omien kansalaistensa silmissä.