Pyhä Birgitta. Euroopan suojeluspyhimys. Toim. Päivi Setälä ja Eva Ahl. 254 s. Otava 2003.
Birgitta Birgersdotter - kvinnan bakom helgonet. Stockholms medeltidsmuseum 2003. 88 s.
Eld över altaret. Birgittas Uppenbarelser i de äldsta handskrifterna. Kungl. biblioteket, Stockholm 2003. 56 s.
Pyhää Birgittaa juhlitaan Ruotsissa näyttävästi. Juhlavuoden tapahtumien luettelo on 60-sivuinen. Birgittalaisjärjestön kehdon Vadstenan osuus on viitisen sivua.
Tukholmassa on kaksikin kiintoisaa näyttelyä: Medeltidsmuseumissa esitellään Birgitan naisenrooleja, Kungliga biblioteketin uudessa näyttelytilassa varhaisia käsikirjoituksia hänen Ilmestyksistään.
Aivan ensimmäisistä kirjoiksi sidotuista käsikirjoituksista on säilynyt kolme upeasti koristeltua. Birgitan ilmestyksiä kirjoitettiin muistiin seitsemisensataa.
Käsikirjoitusten kuvituksissa toistuvat Birgitan epiteetit: hanhensulkakynä ja kirja. Valonsäde yhdistää hänet Neitsyt Mariaan ja Kristukseen; hän oli Kristuksen morsian, sponsa christi, ja taivaallisen tahdon välittäjä.
Käsikirjoituksilla on ollut kohtalonsa. Kolme ensimmäistä ovat päätyneet Manhattanille, Varsovaan ja Palermoon.
Birgitan naisenroolien näyttely korostaa hänen ristiriitaisuuttaan. Toisin kuin naispyhimykset yleensä, hän oli naimisissa ja kahdeksan lapsen äiti.
Maallinen, ilmeisesti hyvinkin tyydyttävä rakkaus aiheutti Birgitassa tunnonvaivoja. Samoin suhde lapsiin: hän rakasti heitä, mutta vaati heiltä pyhyyttä, pakotti yhden tyttäristä luostariin vastoin tämän tahtoa ja toisen pysymään avioliitossaan neitsyenä.
Näyttelykirjanen kertoo Birgitan lasten vaiheista. Neitsytvaimo eli äitinsä kanssa Roomassa, ja hänestä tuli Vadstenan birgittalaisluostarin ensimmäinen abbedissa.
Birgitan omasta lapsuudesta ei tiedetä paljoa. Hän oli korkea-arvoista sukua, ja ilmeisesti isä näki varhain hänen lahjakkuutensa.
Birgitta luki ja kirjoitti, mikä oli epätavallista 1300-luvun naiselle. Vadstenan luostarin kirjasto olikin kuulu, ja luostarilla oli oma kirjapaino.
Birgitan toimista keskustelluimpia on ollut hänen osallistumisensa 1300-luvun politiikkaan. Hän oli kuningas Maunu Katariina Eerikinpojan ja kuningatar Blankan uskottu, sittemmin kiivas arvostelija. Myöhempi tutkimus on nähnyt Maunun myönteisemmässä valossa kuin Birgitta. On mahdollista, että Birgitta kaavaili Ruotsin kruunua jälkeläisilleen.
Roomassa Birgitta asui kolmattakymmentä vuotta saadakseen paavilta suostumuksen luostarinsa johtosäännölle. Hän halusi naisten ja miesten yhteisluostaria.
Birgitta arvosteli kiivaasti aikansa paaveja ja kuninkaallisia. Hänen ilmestyksensä ja kirjoituksensa sisältävät suorastaan groteskeja ilmauksia. Hän esimerkiksi väitti hajusta tuntevansa syntisen ihmisen. Osa ilmestyksiä käyttää hyvinkin arkisia, naisen elämään liittyviä kuvia.
Birgitta julistettiin pyhimykseksi 1391. Vuonna 1999 paavi julisti hänet Euroopan suojeluspyhimykseksi.
Suomeen perustettiin birgittalaisluostari 1438 Naantaliin. Se lakkautettiin 1500-luvun lopussa uskonpuhdistuksen vuoksi. Vuonna 1986 perustettiin Turkuun pieni birgittalaisluostari ja Helsinkiin birgittalaisyhteisö 1996.
Juhlavuosi osoittaa, että Birgitan ovat ottaneet omakseen niin protestantit kuin roomalaiskatoliset. Edelliset näkevät hänessä jonkinlaisen esiprotestantin: Lutherin tavoin Birgitta korosti työnteon tärkeyttä ja kohtuutta myös hartaudenharjoituksessa.
Roolinäyttelyn ohjelmakirjanen osoittaa, kuinka paljon uutta Birgitta-kirjallisuutta on julkaistu parin viime vuoden aikana.
Eva Ahl linjaa Päivi Setälän kanssa toimittamassaan teoksessa Birgitta-tutkimuksen kehitystä. Sen traditio on Ruotsissa pitkä. Paljon on pohdittu esimerkiksi Birgitan luonnetta: miten nöyryys ja korskeus sopivat yhteen?
Setälän ja Ahlin teos tarkastelee Birgittaa ennen kaikkea Suomen näkökulmasta. Teosta on jo ehditty moittia kapeaksi, mutta isompi ongelma lienee se, ettei Suomessa kovin paljoa tutkita keskiaikaa.
Teos osoittaa kiintoisasti, että Birgitta-kulttia oli Suomessa jo ennen Naantalin luostaria. Keskeinen vaikutusalue oli Häme.
Birgitta-aiheisia maalauksia ja veistoksia on Suomessa säilynyt kolmisen kymmentä. Ne on tavattu läntisestä Suomesta.
Pohjoisimmat veistokset ovat Hailuodossa ja Saloisissa. Hailuodon veistos on hankittu Ruotsista 1400-luvun puolessavälissä. Birgitta pitää siinä kädessään musteastiaa, ja hänen kasvoillaan on lähes ekstaattinen ilme.
Setälän ja Ahlin teoksessa käsitellään myös laulun osuutta birgittalaisessa liturgiassa. Birgitta halusi luostariinsa tavallista enemmän laulua ja antoi siitäkin tarkat ohjeet. Piti esimerkiksi laulaa nuoteista, jotta huomio kiinnittyisi tekstiin eikä oman äänen ihanuuteen.
Arjessamme muistamme Birgitan leppäkertusta tai hämäläisittäin leppäpirkosta. Leppäpirkkoa on meillä pidetty sanansaattajaeläimenä, joka kuljettaa ihmisten toiveita Jumalalle. Kaikki me olemme lapsena hokeneet: lennä lennä leppäkerttu ison kiven tai kirkon juureen.
Suomalaisissa kansanrunoissa Birgitta kuvataan usein äkkipikaiseksi naiseksi: hän on "Pirjotar, pikainen vaimo".