Haapavesi Folkin esiintyjistä on oikeastaan tottunut odottamaan myös oudoista kulttuureista tulevia tai muuten vähemmän tunnettujen tyylilajien edustajia. Alkuvuosien Suomi-Amerikka-Irlanti -akseli on vähitellen jäänyt taka-alalle uusien maiden ja maanosien saadessa yhä enemmän huomiota.
Yhteisenä nimittäjänä on myös totuttu pitämään musiikin korkeaa tasoa, joka on perustunut pitkäaikaisen taiteellisen johdon laajaan tietämykseen ja suhdeverkostoon.
Tämänkertaisessa ohjelmassa on kaukomaiden outojakin artisteja kuitenkin siinä määrin, että etukäteen mieleen hiipi pieni epäilys laadunvarmistuksen suhteen. Torstainen Justin Vali -trion keikka antoi kyllä heti aiheen katua moisia kerettiläisiä ajatuksia.
Kirkosta aloitetaan
Tavan mukaisesti festivaalin ensimmäinen tapahtuma on kirkkokonsertti, jossa tällä kertaa esiintyi kuopiolainen Unto-consort gambayhtye. Unto-consortia ja muitakin gamboja kuultiin Haapavedellä jo helmikuussa vanhan musiikin tapahtumassa, joten tulossa oleva tavara oli jossain määrin tuttuakin ja odotuksetkin ehkä korkealla.
Aiemmin englantilaisiin säveltäjiin painottunut yhtye oli laajentanut repertuaariaan Ranskan suuntaan, mikä oli myönteinen ja kokonaisuutta elävöittävä valinta. Ero vanhemman englantilaisen ja ranskalaisen musiikin välillä on nimittäin kärjistettynä juuri sellainen kuin ranskalaisten brittien jäykkyydestä kertovissa vitseissä.
Gamban sointi hämmästyttää aina vain kauneudellaan ja seesteisyydellään. Unto-consort on teknisesti korkealuokkainen yhtye, ja hallitsi myös luonnonkielistä soitinta vaivaavan vireongelman mallikkaasti jatkuvin pienin tarkistuksin.
Tällä kertaa yhtye ei hetikään noussut parhaimmilleen, ja etenkin konsertin alkupuoli jäi hieman vaisuksi. Etenkin Byrdin ja Locken teosten tulkintaa vaivasi minusta liika tasaisuus sarjojen eri osien välillä - vai liekö tämä juuri sitä brittiläistä pidättyväisyyttä?
Konsertin lopuksi esitetty Charpantierin teos sitten ikään kuin avasi hanat. Soittoon tuli lisää dynamiikkaa ja elävyyttä, suorastaan hilpeyttä ja kepeyttä. Kokonaisuutena konsertti oli kelpo avaus tapahtumalle, seesteinen ja pysähdyttävä tunnelmapala.
Oliko piru irti
Kokonaan toiseen tunnelmaan vei festivaaliareenalla aloittanut Pirukapo Kokkolan seudulta.
Yhtye on keskittynyt pohjoismaiseen kansanmusiikkiin, kuten iloksemme yhä useammat nuorten yhtyeet. Pirukapon lähestymistapa on kuitenkin minua erityisesti miellyttävä.
Usein liioillakin taiteellisilla koukuilla tai rockelkeisillä jipoilla kuorrutettu, mutta kuitenkin pohjimmiltaan pelimannipohjaisen musiikin esittäminen ei enää useinkaan jaksa kiinnostaa. Pirukapolla ei onneksi ollut mitään tekemistä noiden piirteiden kanssa. Yhtyeen soitto on varsin suoraviivaista, nuoret muusikot ottavat musiikistaan vahvan niskaotteen ja sitten mennään ja usein kovaakin.
Pirukapon rento ja reipas meininki ei kuitenkaan peitä soittajien ominaisuuksia; nämä nuoret nimittäin ovat todella taitavia. Tekninen osaaminen yhdistettynä mainioon otteeseen on erinomainen yhdistelmä. Suomalainen musiikki meni yleisönkin jalan alle, kuten juuri pitää ollakin.
Maailma on pienentynyt
Odotetuimpia ryhmiä oli madagaskarilainen Justin Vali -trio. Soitimestaan, valihasta taiteilijanimensäkin saanut Justin oli yhtyeineen muun ohella melkoinen viihdyttäjä, ja siis mukava uusi kokemus. Pienillä vehkeillä, valiha, kitara ja paikallinen mandoliini syntyi suuri meno. Tanssibiitti keikkaan löytyi minimaalisin ja häiritsemättömin tehostein, koneita tai muuta teknistä taustatukea ei tarvittu.
Mielessä pyörinyt festivaaliohjelmiston maailmaa syleilevä koostumus sai vastauksena suoranaisen ahaa-elämyksen Justin Vali -trion keikan aikana. Tämä musiikkihan on tuttua. Se kuulostaa kovin afrikkalaiselta uudemmalta popmusiikilta. Siinä on myös jotain Karibian suunnalta, calypsosta, vähän reggaetakin kuin mausteeksi.
Justin Valin keikka oli hyvä osoitus kulttuurien lähentymisestä; myös musiikin suhteen maailma pienentyy positiivisellakin tavalla.
Näennäisistä tai todellisista eri kulttuuristen ihmisten välisistä eroista huolimatta oleellista on yksi yhteinen piirre - sydän meillä kaikilla sykkii samoin.