Pääjärvi Reilut kymmenen vuotta sitten luonnonsuojelijat ja itärajan takaisten alueiden massiivista rakentamista ajaneet joukot olivat niin kiivaasti napit vastakkain, ettei kahden leirin välille olisi uskaltanut povata rauhan laskeutuvan koskaan.
Paanajärven komean opastuskeskuksen vihkiäisissä sotakirveet haluttiin haudata oikein julkisesti.
Vuolaissa puheissa julistettiin yhteen ääneen suojelun nimiin. 1980-luvun lopulla Paanajärven pumppuvoimalan ja Nuorusen laskettelukeskuksen suunnitelmista vuosikausia velloneet taistelut käännettiin voitoksi - julmien rakentamissuunnitelmien arveltiin vain jouduttaneen yli 100 000 hehtaarin Paanajärven puiston syntymistä ja koko Euroopan mitassa erikoisen alueen suojelua.
Nuorusen laskettelukeskusta työllisyyssyistä ajanut kansanedustaja Pauli Saapunki (kesk.) ja kiistojen aikaan Karjalan tiedeakatemian tutkijana ollut Aleksander Kutzko löivät kättä opastuskeskuksen pihalla. Molemmat olivat nyt sitä mieltä, että erämaiden suojelu oli paras ratkaisu.
"On selvää, että rakentamissuunnitelmat nopeuttivat näiden alueiden suojelua ja puiston perustamista", puiston idean isä Kutzko myönsi.
Saapunki arvioi, että ilman rakentamissuunnitelmia Paanajärven erämaita, tuntureita ja harvinaisia vesistöjä ei olisi huomattu Karjalassakaan.
"Jos herätystä ei olisi tapahtunut, Paanajärveä ei olisi rakennettu vuosiin. Kun saamme rajan auki, meillä on molemmin puolin rajaa maailman hienoin puisto", Saapunki ylisti.
Luontoarvot
voittivat lopulta
Paanajärven pumppuvoimalan suunnitelmia kauhisteltiin molemmin puolin rajaa, sillä se olisi tuonut valtavan säännöstelyn kanjonijärvelle.
Toimintaperiaatteena oli, että öiseen aikaan vettä olisi pumpattu suuriin säiliöihin, josta se olisi laskettu seuraavana päivänä turbiinien kautta alas järveen kulutushuipun aikana.
Voimalalle oli jo taloudelliset laskelmat, mutta ekologisia vaikutuksia Kutzkon johdolla tutkinut ryhmä piti rakentamista luonnolle tuhoisana. Tämän vuoksi siitä luovuttiin.
Muutamaa vuotta myöhemmin Nuoruselle ryhdyttiin puuhamaan laskettelukeskusta suomalaisvoimin. Perusselvityksiinkin uhrattiin miljoona markkaa, mutta suunnitelmat kariutuivat suojelijoiden vastustukseen. Rukaakin korkeampi tunturi "koukattiin" lopulta osaksi vuonna 1992 Venäjän hallituksen perustamaa kansallispuistoa.
Opastuskeskus
säteilee laajalle
Pohjolan Baikaliksi ristityn alueen saamasta laajasta julkisuudesta on ollut hyötyä myös siinä, että Paanajärven puiston rakentaminen on saatu EU:n rahoitusohjelmiin.
Perjantaina vihityssä opastuskeskuksessa on kaikki yhteydet ja tekniikka viimeisintä huutoa. Rakennus maksoi 1,7 miljoonaa euroa. Monien synnytystuskien jälkeen puoli vuotta myöhässä valmistunut opastuskeskus rahoitettiin kokonaan EU:n Tacis-ohjelman varoista.
Paanajärven puiston kehittyminen nykyisiin mittoihin on vaatinut länsirahan lisäksi myös sinnikästä työtä, jossa Metsähallituksen rooli on vahva.
Puiston johtaja Aleksander Bizhon korostikin, että tiivis yhteistyö suomalaisten kanssa on ollut kivijalka.
Puistolla, kuten muillakin venäläisillä yksiköillä on ollut murheita palkkarästien kanssa. Bizhon vakuutti kuitenkin, että opastuskeskuksen valmistuttua kaikki on nyt kunnossa.
Puistossa käy vuosittain reilut 3 000 retkeilijää. Määrä on pieni, sillä esimerkiksi Oulangan puistossa kirjataan vuosittain 150000 käyntiä.
Vastakkain, rajan molemmin puolin olevien puistojen yhteistyöllä on valettu kuitenkin vankka perusta, jonka hyödyt paljastuvat vasta rajanylityksen helpotuttua. "Kun raja aukeaa Kuusamon kohdalta, turismi nousee rajusti", Bizhon sanoi.
Paanajärven kansallispuiston opastuskeskuksella on laajempia vaikutuksia. Risteyskohtaan, Pääjärvelle, kauas varsinaisesta puistosta tehdystä keskuksesta voidaan palvella koko Louhen piirin alueille tulevia matkailijoita.