Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Alexander Stubb peräsi puoluettaan uudistumaan puolitoista viikkoa sitten pidetyssä puoluekokouksessa.
Hän oli kaivanut toiveensa tueksi 13.12.1918 päivätyn kokoomuksen perustamisjulistuksen, jonka mukaan ”on käytävä päättäväiseen rakentavaan uudistustyöhön”.
Voi sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Stubb aloitti uudistustyön heti valintansa jälkeen ottamalla kännykällä itsestään valokuvia, niin sanottuja selfie-kuvia, joissa hän hymyili edessä ja valinnan varmistanut puoluekokousjoukko hurrasi takana.
Tuota ei tehty perustamisjulistuksen aikaan eikä ole tehty ennen Stubbia. Ainakin siinä suhteessa uusi puheenjohtaja lunasti lupauksensa heti.
Vastaavaa Stubbilta voi odottaa jatkossakin. Hän varmaan twiittailee ja facebookkaa (ja mitä niitä nyt onkaan) puoluejohtajalta ennen näkemättömällä tavalla ja innolla.
Stubb julisti puoluekokouksessa Suomen tarvitsevan uuden, paremman tavan tehdä politiikkaa.
Haaste on melkoinen. Selfie-kuvien ottaminen ja twiittailu on vielä helppo hoitaa, mutta paljon hankalampaa on muuttaa politiikan tekemisen pitkää linjaa; sen paremmin muotoja kuin varsinkaan sisältöä.
Ennen juhannusta käytyihin minihallitusneuvotteluihin Stubbin uusi tapa ei vielä ehtinyt. Vaikutti siltä kuin homma olisi hoidettu mitä puhtaimmin vanhaan malliin, jossa jokaisella annettiin sen verran kuin sopuun pääsemiseksi oli tarve. Neuvottelijoiden leveät hymyt ja toisiaan ylistävät puheetkin tuntuivat tutuilta.
Stubbin edeltäjä Jyrki Katainen teki kompromissien rakentelusta mahdollisuuksien taidetta. Hän onnistui kolmen pääministerivuotensa aikana pelastamaan hallituksensa monesta kuopasta soveltamalla samaa taktiikkaa, jota Stubb käytti nyt.
Kun jokainen saa edes vähän jotakin, jokainen voi esiintyä ulospäin voittajana. Ikävät asiat on helpompi niellä, kun on edes hyvä maku suussa.
Jotenkin tulivat mieleen vanhat hyvät ajat, jolloin keskustapuolue ja sen edeltäjä maalaisliitto tuli kuuluisaksi yöllisistä iltalypsyistään. Puoluehan venytti milloin hallitus- ja milloin tuloneuvotteluja aamun tunneille saadakseen lypsettyä maanviljelijälle maksettavaan maitolitraan jonkin pennin lisää.
Enää ei ole markkoja eikä pennejä, eikä maatalousneuvottelujakaan käydä kotimaan neuvottelupöydissä, vaan EU:n maaseutukeskuksen konttorissa Brysselissä.
Tapa tehdä politiikkaa on kuitenkin säilynyt hämmästyttävän yhdennäköisenä entiseen verrattuna.
Stubb kertoi linjapuheessaan puoluekokouksessa haluavansa tuoda uuden positiivisemman tavan tehdä politiikkaa.
Sen hän varmaan tuo luonnostaan. Hänellä on kyky kääntää negatiivinen positiiviseksi ja esittää ikävätkin asiat myönteisessä valossa.
Stubb muistuttaa hämmästyttävän paljon perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia käänteisenä. Siinä, missä Soini narisee kaikesta ja vääntää vitsiksi, Stubb näkee samat asiat fantastisena ja pyöräyttää niiden ympärille myönteisen sutkauksen. Kumpikin viehättää aluksi, mutta kuinka pitkään.
Iloisen ilmapiirin luominen toimii, jos sille on katetta; jos lopputulos koetaan hyväksi. Mutta jos ihmisten elämä kurjistuu kovin paljon, ei siinä hymy auta eikä asioiden esitteleminen valoisista näkökulmista. Huonoa ei saa hyväksi, vaikka kuinka kehuu.
Kansalaisten suhtautumisen politiikkaan ratkaisee pitkälti luottamus. Sen perusta on tosiasioissa. Luottamukselta putoaa pohja, jos todellisuutta yrittää kääntää muuksi, mitä se on.
Stubbin mielestä Suomi tarvitsee uuden, paremman tavan tehdä politiikkaa. Tässä hän uskoo digitaalisen maailman mahdollisuuksiin.
Jos katsoo, mitä kaikkea tavaraa digitaalisessa maailmassa liikkuu tänään, on siitä vielä valovuosien matka parempaan politiikan tekemisen tapaan.
Digimaailma on hyvä apuväline, mutta huono isäntä.
Kolumni